Karjalankarhukoira nousi kymmenen suosituimman koirarodun joukkoon – Suomenlapinkoira jo toiseksi suosituin rotu

Toiselle sijalle tilastossa nousi ensimmäistä kertaa suomenlapinkoira. Sen lisäksi myös kaksi muuta kotimaista rotua, suomenajokoira ja karjalankarhukoira, mahtuivat suosituimpien kymmenen rodun joukkoon.

Suomenlapinkoira keräsi 1464 rekisteröintiä. Tämä oli noin 300 koiraa enemmän, kuin vuonna 2017. Karjalankarhukoira nousi kymmenen suosituimman joukkoon, sijalle kahdeksan.

Karhukoiria rekisteröitiin viime vuonna jo 900 koiraa.

Suomenajokoiran sijoitus laski sijalta kolme kuudenneksi. Niitä rekisteröitiin 1151, mikä on noin 200 koiraa vähemmän kuin edellisvuonna. Suomenpystykorva oli tilastossa 16. ja lapinporokoira 36.

On upeaa nähdä, että kotimaiset rotumme ovat nosteessa

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna nämä viisi rotua olivat paljon esillä, ja silloin tehty työ tuottaa nyt tulosta.

Suomenlapinkoiran kipuaminen ensimmäistä kertaa tilaston kakkossijalle on hieno saavutus, toteaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen ilahtuneena.

Kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI on jakanut koirarodut tyypin ja käyttötarkoituksen perusteella roturyhmiin.

Kymmenestä ryhmästä ensimmäiseksi sijoittuivat pystykorvat ja alkukantaiset koirat 9859 rekisteröinnillä.

Suosittujen kotimaisten, suomenlapinkoiran ja karjalankarhukoiran, lisäksi tästä ryhmästä kymmenen parhaan joukkoon ylsivät kolmanneksi jämtlanninpystykorva ja yhdeksänneksi harmaa norjanhirvikoira.

Toiseksi suurin roturyhmä olivat seura- ja kääpiökoirat 7403 koiralla. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi bichon frisé, havannankoira ja chihuahuat, joiden rekisteröintimäärät pysyivät 400–500 koirassa.

Kaiken kaikkiaan Suomen Kennelliitto rekisteröi viime vuonna 45 704 koiraa. Kokonaisuudessaan rekisteröintien määrä laski vuonna 2018 edellisvuoteen verrattuna noin 800 koiralla.

Suomen Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen ei näe notkahdusta vielä huolestuttavana.

Rekisteröintien määrä laski, mutta kyse on normaalista vaihtelusta pentujen syntyvyydessä.

On kuitenkin hyvä tämän tilaston kohdalla muistaa, että kaikkien koirien rekisteröinti on tärkeää, jotta koirien alkuperästä saadaan tietoa niiden hyvinvoinnin tueksi.

Toivommekin aktiivisuuden lisääntymistä myös monirotuisten koirien rekisteröinneissä, toteaa Mähönen.

Tunnistusmerkitseminen ja rekisteröinti ovat olleet paljon esillä keskusteluissa eläinten hyvinvointilaista.

Maa- ja metsätalousministeriössä on myös valmisteltu selvitystä koirien ja kissojen virallisen rekisterin perustamisesta Suomeen.

Kennelliitolla on hyvät valmiudet kerätä kaikkien koirien tunnistus- ja omistajatiedot. Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomessa on 700 000 koiraa. Näistä noin 530 000 on Kennelliiton rekisterissä.

Lähde: Labradorinnoutaja edelleen Suomen suosituin koira – Suomenlapinkoira jo toiseksi suosituin rotu – Päivän Lehti

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s