Susi raateli laitumella olleen vasikan Pyhäjärvellä – omistaja löysi osittain syödyn eläimen aamulla

Susi oli vieraillut ylämaankarjalaumassa Pyhäjärvellä sunnuntain vastaisena yönä. Sähköaidasta läpi mennyt eläin oli tappanut noin kuukauden ikäisen vasikan ja syönyt sen peräpään ja suolet.

Nautojen omistaja Tarmo Ahola kertoo, että hän huomasi raadellun vasikan sunnuntaiaamuna, kun hän vei eläimille ruokaa. Muille eläimille susi ei ollut tehnyt mitään.

Yleensä ne ottavat lauman heikoimmat

Ahola teki kuolleesta vasikasta ilmoituksen poliisille sekä paikallisen metsästysseuran petoyhdyshenkilölle. Metsästäjä kävi katsomassa myös laitumelle jääneitä jälkiä.

Isot jäljet ne olivat.

Kyllä se oli susi. Se jäi vähän epäselväksi, oliko susia ollut useampi. Laitumella olleet eläimet olivat jo ehtineet sotkea osan jäljistä.

Laidun sijaitsee noin kilometrin päässä asuinrakennuksesta.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun sudet ovat aiheuttaneet haittaa Aholan tilalla. Susien liikkuminen alueella on toki ollut tiedossa, ja laitumella oli kolminkertainen sähkölanka-aita.

Pyhäjärven ja Kiuruveden suunnalla on liikkunut muun muassa Lumi-niminen pantasusi.

Karhut rikkovat paaleja

Aiemmin tilalla on aiheutunut haittaa karhuista.

Ahola kertoo, että karhut ovat käyneet monena vuonna hajottamassa pyöröpaaleja. Osa paaleista on vain rikottu ja sisältöä on levitelty ympäriinsä. Osasta paaleista karhut syövät säilöttyä heinää.

Kun heinä paalataan, paalissa alkaa maitohappokäyminen ja syntyy sokeria, kertoo Ahola.

Tänä vuonna karhu on rikkonut tilalla vain yhden paalin, mutta joinain vuosina karhu on rikkonut Aholan tilalla kymmeniä paaleja.

Lähde: Susi raateli laitumella olleen vasikan Pyhäjärvellä – omistaja löysi osittain syödyn eläimen aamulla | Lapinkansa.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s