Norjan ripulitauti ”ei erityisen herkästi tarttuva” – monessa kotitaloudessa vain yksi koira sairastunut

”Jos koira saadaan ajoissa eläinlääkärin hoitoon, on hyvät mahdollisuudet selvitä ja toipua nopeasti.”

Ruokaviraston saamien tietojen mukaan Norjan koiratauti ei vaikuta erityisen herkästi tarttuvalta.

Norjan viranomaiset ovat keskiviikkona kertoneet, että jos samassa kotitaloudessa on ollut monta koiria, eläimistä usein vain yksi on sairastunut.

”Se viittaa siihen, että kyseessä ei ole mitenkään erityisen herkästi koirasta toiseen tarttuva tauti”, sanoo erikoistutkija Outi Simola Ruokaviraston tuotanto- ja seuraeläinpatologian jaostosta STT:lle.

Viime viikolla kerrottiin, että Norjassa on kuollut useita koiria verisen ripulin jälkeen. Kaiken kaikkiaan kuolemantapauksia on ollut 26, eikä uusia ole lähipäivinä ilmoitettu, Simola kertoo.

Ruokavirasto seuraa tilanteen kehittymistä, Simola sanoo. Sairastuneita koiria on edelleen ilmoitettu Norjan viranomaisille, ja uusista koirista on tehty lisää aiempia tapauksia vastaavia bakteerilöydöksiä.

Taudinpurkauksen tarkasta syystä ei ole vielä tietoa, eikä tapausten välille ei ole vielä löydetty selvää yhdistävää tekijää.

Norjan elintarvike- ja eläinlääkintäviranomaiset ovat tehneet taustakyselyä sairastuneiden koirien omistajille taudin luonteen selvittämiseksi. Vastauksia on saatu 60 sairastuneesta koiraa, joista 46 on nyt täysin terveitä.

”Jos koira saadaan ajoissa eläinlääkärin hoitoon, on hyvät mahdollisuudet selvitä ja toipua nopeasti.”

Simolan mukaan Norjan elintarvike- ja eläinlääkintäviranomainen odottavat asiasta lisätietoa loppuviikkoon mennessä.

Suomessa taudista ei ole havaittu merkkejä. Ruokavirasto silti suosittaa edelleen varovaisuutta vietäessä koiria Norjasta Suomeen tai Suomesta Norjaan.

Suomessa Kennelliitto on aiemmin kehottanut koiranomistajia korostettuun varovaisuuteen koirien kanssakäymisissä, kuten koirapuistoissa ja koirien kuonokontakteissa.

Kyse oli liiton puheenjohtajan Harri Lehkosen mukaan äärimmäisestä varotoimesta, kunnes tilanteesta selviää lisää.

Lähde: Norjan ripulitauti ”ei erityisen herkästi tarttuva” – monessa kotitaloudessa vain yksi koira sairastunut – Kotimaa – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s