Citymetsästäjä kaataa kyttäyskopistaan lentokonemeluun tottuneita hirviä Vantaalla

Vantaan metsästysmailla humisee kehätie. Harva huomaa asemiehiä.

Uloste paljastaa: tästä voi tulla hyvä ilta.

Riistapellon painautuneiden korsien välissä lojuu erilaisia kakkamöykkyjä, mikä viestii sorkkaeläinten vierailusta.

Jäljet paljastavat, että riistapellolla on käynyt vieraita lähiaikoina.

Metsästäjä Hannu Murto toivoo saavansa yhden vierailijan tähtäimeensä.

Samalla kun Murto kaivaa kiväärinsä esiin, puiden latvojen takaa nousee jyristen lentokone.

Nyt ollaan merkillisillä metsästysmailla, Länsi-Vantaalla.

”Eläimet eivät ole täällä moksiskaan. Ne eivät pelkää ihmistäkään niin paljoa. Tämä riista on lähiluomua”, Murto murjaisee.

 Kehä III:n humina kaikuu kuusipuiden takaa.

”Nyt odotellaan tuleeko, mitä tulee, ammunko, saanko”, metsästäjä käy läpi henkistä marssijärjestystään.

Kyllä, tämä on kunnon erämeininkiä keskellä pääkaupunkiseutua. Tikkurilan eräkerhoa edustava Murto kipuaa kyttäyskoppiin pellon laidalla.

Se on noin viiden kilometrin päässä lentoterminaalista, jossa turistit siemailevat samppanjaa.

Läheisiltä Keimolan huoltoasemilta saisi pihvin ilman ampumisen ja nylkemisen vaivaa.

”Tämä harrastus on luissa ja ytimissä. Onhan tämä kivempaa kuin lehtien haravointi.”

Iisalmelaislähtöinen Murto on tyypillinen citymetsästäjä: junan tuoma mies oppi lajin isältään ja jatkoi sen harrastamista muutettuaan pääkaupunkiseudulle.

”Maakunnissa voit mennä erämaahan. Tuntuuhan tämä siinä valossa korvikkeelta.”

Murron mukaan liha maistuu yhtä hyvältä kuin maaseudulla, vaikka eläimet altistuvat näillä leveyksillä ilmansaasteille.

Sijainnin selkeä hyöty on se, että kopin kovalta lankulta pääsee nopeasti kotisohvalle.

Riistanhoitoyhdistysten varovaisten arvioiden mukaan Vantaalla on noin 250–300 ja Espoossa noin 500 ”lähimetsästäjää”.

Vaikka metsästyspaikoille on helppo ajaa, itse jahti on vaativaa.

Asutusten lähimaastossa liikkuminen vaatii seuroilta tiukat turvatoimet, ja sirpaloitunut maanomistus edellyttää tarkkaa ennakkotyötä lupien hakemisessa. Erityisolojen takia uusien tulijoiden on vaikea päästä seuroihin.

”Metsästäjät joutuvat sopeuttamaan oman toimintansa maailmanmenoon, mutta samalla on selkeä tarve rajoittaa sorkkaeläinten kantaa”, Uudenmaan riistapäällikkö Visa Eronen kertoo.

Mitä enemmän eläimiä, sitä suurempi kolaririski liikenteessä. Eronen lisää, että luonto tulee yhä lähemmäksi.

”Lähimetsissämme lisääntyvät valkohäntäpeura- ja metsäkauriskannat. Sipoossa on villisikoja, ilveksiä on havaittu jo Helsingissä.”

Vastavuoroisesti kaupunki tunkee aiempaa syvemmälle luontoon. Hannu Murto osoittaa kyttäyskopilta itään – siellä kulkee kehärata.

Kopin edessä on riistapelto.

Maaseudulla miehet aseineen ovat tuttu näky, mutta sellaisiin törmääminen tällä seudulla voi säikäyttää.

Tästä syystä harrastajat pyrkivät toimimaan huomaamattomasti.

”Tässä ei mene kuntopolkuja, ja takana on mäki, johon mahdollisesti kimpoava luoti osuisi”, hän selittää näkymää kopilta.

Lähiseutujen asukkaille on tiedotettu harrastetoiminnasta.

Sorkkien kopinan on määrä alkaa, kun auringon kajo sammuu. Puheensorina hiipuu kuiskailuksi, ja kopissa on hypnoottinen tunnelma.

Onko tuo oksa sarvi? Mikä tuolla vilahti?

Hirvipaistipuheet saavat mahan murisemaan, mutta mielikuvitus taivuttaa äänen vasan vaikeroinniksi. Sitten tulee pimeä. Parin tunnin tuijotuskisa metsän kanssa päättyy ilman antimia.

”Tyypillinen metsästysreissu”, Murto myhäilee.

Sijainnin etu on se, että hän voi tehdä reissun uudestaan seuraavana päivänä töiden jälkeen.

Lähde: Citymetsästäjä kaataa kyttäyskopistaan lentokonemeluun tottuneita hirviä Vantaalla – Metsästys – Kaupunki – Helsingin Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.