Metsäkanalintujen metsästys alkaa tiistaina – Metsästäjäliitto kehottaa rauhoittamaan syyssoitimet: ”Säästä huippukukot”

Vastoin vanhoja uskomuksia ovat vanhat mustat koiraat erittäin tärkeitä lajin lisääntymiselle. Niillä on suuri merkitys ryhmäsoitimen houkuttelevuudelle.

Metsäkalanlintujen metsästyskausi alkaa ensi tiistaina

Alkavalla kaudella metsästyskautta on pidennetty paikoin merkittävästikin. Taustalla on alueellisesti vahvistuneet lintukannat.

Myös latvalinnustus, eli urosteeren ja -metson talvimetsästys on pitkästä aikaa paikoin sallittua.

Metsästäjäliitto muistuttaa, että metsästys kannattaa kohdentaa nuoriin yksilöihin ja syyssoitimet kannattaa rauhoittaa.

Riistanhoidon kannalta on erittäin tärkeää ymmärtää kunkin riistalajin käyttäytymispiirteiden merkitys kantojen elinvoimaisuudelle, kertoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari.

Esimerkiksi teeret ovat uskollisia soidinpaikalleen

Vanhat kukot houkuttelevat paikalle naaraita ja pitävät yllä populaation hyvää perinnöllistä laatua. Kaikkein aktiivisimpina soidinvierailijoina nämä vanhat huippukukot joutuvat helposti soidinmetsästyksen saaliiksi, Siitari sanoo.

Jos huippukukot ammutaan, eivät naaraat enää ilmesty soitimelle.

Kerran pois ammuttu soidin harvoin enää elpyy. Siitarin mukaan syyssoitimet pitäisi rauhoittaa kestävien kantojen säilyttämiseksi.

Vastuullinen metsästäjä varmistaa alueensa kestävät kannat myös tulevina vuosina ja säästää vanhat kukot.

Nuorten lintujen selviämismahdollisuudet ovat luonnostaan heikommat, joten niiden metsästyksellä ei ole niin suurta vaikutusta kannalle.

Riistakolmiolaskentojen perusteella kanalintujen pesintä onnistui tänä vuonna yleisesti ottaen hyvin.

Oulussa ja suuressa osassa Pohjois-Pohjanmaata metsoa ja teertä saa metsästää 10. marraskuuta saakka.

Koillismaalla ja muutamassa muussa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa metsästysaika jatkuu joulukuuhun saakka.

Tarkista metsäkanalintujen alueelliset metsästysajat Suomen riistakeskuksen sivuilta.

Lähde: Metsäkanalintujen metsästys alkaa tiistaina – Metsästäjäliitto kehottaa rauhoittamaan syyssoitimet: ”Säästä huippukukot” | Kotimaa | Kaleva.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s