Ammuttava tavattaessa! – ”vain konetuliaseet on kielletty”

Maa- ja metsätalousministeriön johto vetoaa, että syksyn hirvijahdeissa saaliseläimeksi osoitettaisiin aina myös villisiat.

boar-614729Suomessa nopeasti kasvava villisikakanta on nostettu maa- ja metsätalousministeriön tappolistalla sijalle yksi.

”Villisian kohdalla ohjeeksi sopii, että se on ammuttava tavattaessa”, totesi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) maanantai-iltana toimittajatapaamisessa Vantaalla.

Myös jahdin sääntöjä on helpotettu – muun muassa keinovalaistus ja saaliin houkuttelu aitaukseen ovat nykyisin sallittuja menetelmiä. Metsästysaika jatkuu ympäri vuoden lukuun ottamatta emakkoja, joilla on porsaat.

”Käytännössä vain konetuliaseet on kielletty”, Leppä toteaa.

Villisikaan ei kohdistu valtiovallan erityistä vihaa, mutta eläimen pelätään levittävän Suomeen afrikkalaisen sikaruton (ASF). Vaarallista ja erittäin herkästi tarttuvaa tautia on tavattu Suomen lähialueilla. Suomi on pysynyt taudista puhtaana.

Suomessa oli viime vuoden lopulla arviolta jopa 3 400 villisikaa. Kevään porsaat ja itärajan ylittäjät huomioiden luku on todennäköisesti nyt huomattavasti suurempi.

Ministeriössä toivotaan metsästäjiltä aktiivisuutta, ettei villisikakanta Suomessa pääsisi Ruotsin tavoin räjähtämään. Ruotsissa kaadetaan vuosittain jo 100 000 villisikaa.

”Toivomme, että syksyn hirvijahdeissa metsästyksen johtajat antaisivat ohjeen ampua myös villisiat, jos niitä passiketjuun tulee”, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio vetosi maanantaina.

”Toki jahdin ja siihen osallistuvien turvallisuus on tässäkin huomioitava.”

Afrikkalaisen sikaruton leviäminen Suomeen saattaisi katkaista sianlihan lupaavasti alkaneen viennin Kiinaan.

Suomen Sikayrittäjät maksaa metsästysseuroille ”toiminta-avustusta” 90 euroa jokaisesta kaadetusta villisiasta. Syyskuun loppuun mennessä avustusta oli maksettu 80:lle seuralle.

Muun muassa metsästys- ja eläintautiasioista vastaavan ministeriön johto on laittanut myös itsensä likoon ei-toivotun lajin torjunnassa.

Kansliapäällikkö Husu-Kallio kertoo kytänneensä villisikoja pimeässä tuntikausia, ja ensimmäinen kaatokin tuli äskettäin. Ministeri Leppä osallistui sikajahtiin reilu viikko sitten Etelä-Karjalassa lähellä itärajaa, mutta jäi vielä saaliitta.

Lähde: Ministeri Leppä villisioista: Ammuttava tavattaessa – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s