Kantarellien kasvattaminen onnistuu omalla pihalla?

Tryffelikeskuksen johtaja Salem Shamekh teki temput Suomen kansallissienellä. Suomalaiset istuttavat tulevaisuudessa kotikoivikoihinsa kantarelleja.

Aalto-yliopistossa tehdystä tieteellisestä läpimurrosta kertoi keskiviikkona verkkosivuillaan Suomen Metsäyhdistys.

Aikaisemmin kantarellien viljelyä on pidetty liki mahdottomana, koska se ei alistu elämään kasvualustoilla, kuten herkkusienet tai siitakesienet.

Mies vahveroihmeen takana on Aalto-yliopiston vanhempi tutkija ja Juvan Tryffelikeskuksen johtaja Salem Shamekh.

Hän luonnehtii Metsäyhdistykselle kantarellia eli keltavahveroa ”Suomen kansallissieneksi” ja Juvaa Suomen tryffelipääkaupungiksi.

Kaikki alkoi kymmenen vuotta sitten juuri tryffelien viljelystä ja nyt on koeolosuhteissa onnistuttu kasvattamaan myös kantarellien rihmastoa.

Ensimmäiset kantarellilla rikastetut koivun koetaimet kasvavat parhaillaan Juvalla ja Salossa.

Metsäyhdistyksen tiedotteen mukaan vielä on matkaa jokamiehen kantarelliviljelyyn.

Kantarelli on herkullinen ruokasieni ja erityisen suosittu sen vuoksi, että se on helppo tuntea ja erottaa myrkkysienistä.

Lähde: Kantarellien ystäville hyviä uutisia – pian kasvattaminen onnistuu omalla pihalla? – Ruokala – Ilta-Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s