Jä­kä­lät ei­vät ole­kaan pa­ris­kun­ta vaan kol­mik­ko | LUOMUS

Jo 150 vuotta on tiedetty, että jäkälä muodostuu kahdesta osakkaasta: sienestä ja levästä. Science julkaisi äskettäin jäkälätutkimusta ravistuttavan uutisen: kahden sijasta jäkälä onkin kolmen kauppa.

Mullistavan tutkimusjulkaisun toisena kirjoittajana on Helsingin yliopistosta valmistunut Veera Tuovinen. Hän kertoo tunteen olleen sanoinkuvaamaton ryhmän tajutessa, että mikroskoopissa näkyy jotain aivan uutta.

Ko­te­lo­sie­nen ja le­vän liit­to

Olet varmaan jo koulussa oppinut, että jäkälä on sienen – täsmällisemmin kotelosienen – ja levän liitto. Tuore tutkimus osoittaa, että jäkälän muodostavatkin levä ja kaksi hyvin erilaista sientä.

Mikroskoopin läpi katsottuna jäkälä näyttää ruislimpulta: siinä on tiivis kuori ja löyhä pesusienimäinen sisus. Kantasieniin kuuluva hiiva on kääriytynyt jäkälän kuorikerrokseen niin ovelasti, ettei lähes 150 vuotta mikroskopointia ole sitä sieltä löytänyt.

Kaik­ki al­koi lu­pois­ta

Lupot – tiedättehän, ne puhtaissa kuusimetsissä puiden oksilta roikkuvat partamaiset jäkälät – johdattivat tutkijat löydön äärelle.

Helsingin yliopiston tutkijat olivat jo päätelleet, että kaksi maassamme esiintyvää luppolajia vaikuttivat DNA:nsa perusteella olevan vain yksi laji. Koska ne olivat kuitenkin erivärisiä, päätti yhdysvaltalainen ryhmä jatkaa selvitystyötä.

Yhdysvaltalaisryhmäkään ei löytänyt luppojen perimästä eroa. Sen sijaan he löysivät molemmista jäkälistä kolmannen lajin DNA:ta.

Tässä vaiheessa ryhmää vetävä Toby Spribille otti yhteyttä ja pyysi tarkistamaan löytäisinkö väitöskirjaa varten tutkimastani takkujäkälästä samaa kantasienen perimäainesta, jota he olivat löytäneet lupoista, Uppsalan yliopistossa väitöskirjaa valmisteleva Tuovinen kertoo.

Ja löytyihän sieltä yhdysvaltaisryhmän havaitseman kantasienen lähisukulaista.

Tuo­vi­nen jäl­jit­ti uut­ta osa­kas­ta

Veera Tuovisen vastuulla oli uuden sieniosakkaan etsiminen jäkälästä. Jäkälän eri solutyypit leimattiin fluoresoivilla väreillä ja uutta osakasta jäljitettiin laservalon avulla huipputeknisellä mikroskoopilla. Menetelmää ei ole aiemmin jäkäläsieniin sovellettu, joten Tuovisen tehtävänä oli saada ensin se toimimaan. Kun mikroskoopissa vihdoin loisti kolme eri solutyyppiä, niin epäilykset hävisivät.

Me näimme omin silmin, että tuossa se aiemmin tuntematon osakas on, Tuovinen kertoo innoissaan.

Ajat­te­lun luk­ko­ja auki

Veera Tuovinen toivoo, että löytö avaa jäkälätutkijoiden silmät sille, miten ylipäätään ajattelemme jäkälää organismina. Tosin eihän jäkälä edes ole organismi vaan symbioosi – useamman eliön kaikkia osapuolia hyödyttävä liitto.

Ettemme olisi niin lukkiutuneita siihen ajattelutapaan, että on vain yksi sieni ja yksi levä ja muut jäkälästä löytyvät mikrobit eivät ole oleellisia.

Olisi naiivia ajatella, että tämä jäisi tähän. Jäkälät ovat evolutiivisesti niin vanha ja monimuotoinen ryhmä, että sieltä varmasti löytyy vielä monenmoista. Nyt ehkä osaamme paremmin etsiä!

Tuovisen tavoitteena on väitellä ensi keväänä. Uusi löytö kuitenkin mullisti myös hänen oman väitöskirjansa sisältöä. Tuntuisi todella oudolta olla ottamatta uutta tietoa huomioon tässä vaiheessa, Tuovinen lopettaa.

Jä­kä­lien huip­pu­tut­ki­jat Hel­sin­gis­sä

Kuluvalla viikolla Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo isännöi kahdeksatta kansainvälistä jäkälätieteellistä IAL8 -symposiumia (International Association for Lichenology), johon on kokoontunut lähes kolme sataa jäkälätutkimuksen ammattilaista.

Symposiumin kunniaksi Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan uusi jäkäläpuutarha eteni harppauksin ja on jo katsomisen arvoinen kohde.

Lue lisää: The Atlanticin juttu tutkimusryhmää johtavasta jäkälätutkijasta: How a Guy from a Montana Trailer Park Overturned 150 Years of Biology

Lähde: Jä­kä­lät ei­vät ole­kaan pa­ris­kun­ta vaan kol­mik­ko | LUOMUS

Kategoria(t): Ympäristö Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.