Ilomantsissa vietetään kolmen festarin viikonloppua – ohjelmassa karhunveistoa, villiruokaa ja gypsy jazzia

Kolmen festarin rieha alkoi torstaina Karhufestivaalilla ja Blueberry Hillin konserteilla. Perjantaina puoleltapäivin käynnistyy myös Villiruokafestari.

Ilomantsin viikonloppu pullistelee tapahtumista. Torstaina päräytettiin käyntiin kolmipäiväinen Karhufestivaali. Perjantaina avautuvat Villiruokafestarin herkkupöydät ja jatkuvat edellispäivänä alkaneet Blueberry Hill -festivaalin konsertit.

Järjestyksessään kuudes Karhufestivaali käynnistyi torstaina puolen päivän aikaan, jolloin veistäjämestarien sahat pärähtivät käyntiin.

Paksujen kuusipölkkyjen uumenista kaivaa taiteellisia näkemyksiään esiin ennätykselliset 34 veistäjää. Kotimaan taitajien lisäksi on veistäjiä tullut Virosta, Venäjältä ja Yhdysvalloista.

Niin upeita veistäjiä, että panimme heidät tällä kertaa kovan eteen – liike on tämänvuotisen festarin teemana, ja liikettähän on hirveän vaikea kuvata, sanoi tapahtuman järjestäjiin kuuluva Raija Kallioinen.

Mukana oli jälleen muutama naispuolinenkin veistäjä. LeAnn Oman Minnesotasta Yhdysvalloista kertoo saaneensa tiedon Ilomantsissa järjestettävästä veistokisasta edelliskesien Karhufestivaaleilta tutun Ulla Haglundin kautta.

Oman on osallistunut moniin veistokilpailuihin kotimaassaan, Yhdysvalloissa niitä järjestetäänkin paljon. Facebookin kautta hän on tutustunut ulkomaisten veistäjien teoksiin.

Lähde: Ilomantsissa vietetään kolmen festarin viikonloppua – ohjelmassa karhunveistoa, villiruokaa ja gypsy jazzia

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s