Kuusamon ”rautakarhu” jouduttiin lopettamaan – etutassussa oli kiinni kivulias pyydys

Eläinlääkäreiden mukaan näädänraudat olivat aiheuttaneet eläimelle vakavia vammoja.

Luonnonvarakeskus Luken asiantuntijat saivat torstai-iltana kiinni karhun, jonka oikeassa etutassussa oli kiinni näädänraudat. Karhu oli tullut käymään kuvaushaaskalla, jossa siihen ammuttiin nukutusnuoli.

Eläinlääkäreiden mukaan näädänraudat olivat aiheuttaneet eläimelle vakavia vammoja: rautojen päälle oli kasvanut ihoa ja kämmenluut olivat näkyvissä. Tassussa oli lisäksi avomurtuma ja etujalan lihakset olivat kauttaaltaan surkastuneet.

Eläinlääkärit päättivät lopettaa karhun, jotta sen ei tarvitsisi kärsiä enempää.

Eläimen henkiin jättäminen ja vapauttaminen olisi ollut julmuutta sitä kohtaan, koska pahoin loukkaantuneena sillä ei ole luonnossa elämisen edellytyksiä, Oulun poliisin tiedotteessa sanotaan.

Lähde: Kuusamon ”rautakarhu” jouduttiin lopettamaan – etutassussa oli kiinni kivulias pyydys | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.