Kuusi tärkeintä asiaa uuden mp-kypärän hankinnassa

Kuuden kohdan ohjelma uuden kypärän hankintanan.

Kypärän koko

Vaikka ostaisit miten hyvän, turvallisen ja hienon kypärän tahansa, sillä ei ole merkitystä jos kypärä ei ole oikean kokoinen. Liian suuri kypärä saattaa pahimmillaan jopa irrota onnettomuustilanteessa, tai siirtyä juuri sen verran, että se ei suojaakaan iskun kohtaa.

Liian isokokoinen kypärä voi myös valua silmillesi ajon aikana, mikä tietenkin haittaa ajamista.

Ensinnäkin oikean kokoinen kypärä istuu kuin hansikas.

Se ei paina eikä purista mistään, ja yleensä sen saa mieluummin vähän taiteillen laittaa päähänsä kuin vain heittämällä rennolla otteella alakädellä pään suuntaan.

Kypärän oikeaan kokoon liittyy monta asiaa, joissa asiantuntevan myyjän apu on hyödyksi.

Kypäröitten kuoret ovat eri mallisia, toisten perusrakenne on pyöreähkö, toisten soikea tai pitkulainen, mittasuhteet eroavat yllättävissä kohdissa.

Senkin vuoksi on tärkeää kokeilla ennakkoluulottomasti eri valmistajien kypäröitä, että varmasti löytää parhaiten itselleen istuvan mallin.

Kun sellainen löytyy, niin se saattaa aiheuttaa ahaa-elämyksiä kuten ”ai tältä tuntuu hyvä kypärä”, ja kaikki vain sen vuoksi, että olet edellisen kypäräsi ostanut pikaisesti puoliksi sovittamatta.

Kypärän sisään on syytä mahtua (puristamatta ja painamatta) vielä kypärähuppukin – jollei muuten niin kylmien kelien ajoa varten. Muutenhan huppu pitää kypärän sisätekstiilit puhtaina pidempään.

Kokoon liittyen kannattaa vielä tarkistaa, että esimerkiksi kypärän leukahihna osuu kulkemaan kannaltasi oikeaa reittiä ja lukitus on helposti käytettävissä silloin, kun kypärä on päässäsi.

Samaten kokeile kypärän sisäisten elementtien kuten aurinkovisiirin kulkurata, ettei se osu jossain asennossa nenääsi tai jätä viiksiäsi puristuksiin.

Kun olet löytänyt sopivan mallisen kypärän ja oikean kuorikoon, niin yleensä laadukkaihin kypäröihin on valittavissa erilaisia poskipaloja ja päälaen pehmusteita, joilla saavutetaan kypärälle optimaalinen istuvuus.

Kypärän turvallisuus

Brittiläisen valtionhallinnon alla toimii kypäröitä epäkaupallisesti testaava Sharp, jonka testaustuloksiin kannattaa käydä tutustumassa. Turvallisuudeltaan viiden tähden kypäröitä löytyy monista hintaluokista, ei pelkästään kalleimmista.

Turvallisuuteen liittyvät ennen kaikkea kuoren ja sen alla olevan iskuja vaimentavan kerroksen kestävyys ja vaimennusominaisuudet. Sharp testaa juuri näitä asioita.

Viiden tähden iskuturvallisuus ei kuitenkaan ole vielä koko totuus.

Kypärän käyttöturvallisuuteen liittyviä ominaisuuksia ovat myös mukavuus käytössä,

  • tuuletus / lämpimyys,
  • melunvaimennusominaisuudet sekä tietenkin se,
  • miten hyvin kypärän sisältä näkee ulos;
  • näkökentän laajuus, onko visiiri varustettu pinlockilla, joka
  • estää kypärän huurtumisen sekä miten hyvin
  • kypärän perustuuletus poistaa kosteuden visiiriltä.

Silmälasien käyttäjän lasien pitää mahtua mukavasti kypärän sisään, eikä pään kääntämisen pitäisi muuttaa lasien asentoa suhteessa silmiin.

Avattavien kypäröiden käyttö on silmälasinkäyttäjille helpompaa, valitettavasti näiden turvaluokitukset voivat olla heikommat kuin umpikypäröiden, koska avattavat rakenteet asettavat omat rajoitteensa.

Toisaalta löytyy myös umpikypäröitä, joissa aurinkolasien ja silmälasien käyttäjät on huomioitu kypärän sisäpehmusteisiin tehdyillä laseille sopivilla urilla.

Hyvin melunvaimennusominaisuuksin varustettu kypärä pitää kuljettajan virkeänä pidempään.

Myös leukahihnan kiinnitystavalla on merkitystä.

Kaksois-D-rengaslukitus on turvallisin ja se on esimerkiksi ratamoottoripyöräilyssä ainoa sallittu leukahihnan lukkomalli. Monissa kypäröissä on nykyään leukahihnan pikalukitus.

Mikäli on hankkimassa pikalukituksella varustettua kypärää, kannattaa varmistaa, että lukituksen kriittiset osat ovat terästä, etteivät ne kulu, ja petä kriittisellä hetkellä.

Joihinkin kypäröihin on saatavilla tehdastoimituksena DD-lukitus pikalukituksen sijaan.

Kypärän väri

Vaikka musta on sietämättömän hieno väri myös kypärässä, muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Värikäs, graafisesti kuvioitu tai turvavärein varustettu kypärä näkyy paremmin, mikä omalta osaltaan lisää ajoturvallisuutta.

Tämä sen vuoksi, että autoilijat eivät välttämättä näe varsinkaan edestäpäin visuaalisesti pientä moottoripyörän ja motoristin kokonaisuutta etenkään, jos se on tumma.

Värikäs kypärä ja varsinkin turvavärit parantavat näkyvyyttä.

Valkoisella kypärällä on myös koettu sattuneesta syystä olevan autoilijoiden ajonopeuksiin vaikuttavia ominaisuuksia.

Kypärän väri ei kuitenkaan ratkaise motoristin turvallisuusongelmia. Mitä kauempaa katsotaan, sitä pienemmältä kypärä näyttää, ja sitä vähemmän se kiinnittää huomiota.

Jos tähän lisätään tilanne, jossa autoilija on liittymässä tielle ja katsoo motoristin tulosuuntaan, mukana on myös vauhti, mikä heikentää näkyvyyttä edelleen.

Kypärän ilmanvaihto

Hyvän kypärän ilmanvaihto toimii kaikissa olosuhteissa; kuumassa, kylmässä ja sateella.

Yleensä nykykypäröissä on vähintään leukaventtiili sekä kypärän päällä sijaitseva avattava venttiili, minkä lisäksi visiirin saa yleensä joko hieman raolleen tai lukittua johonkin alemmista asennoista.

Osassa kypäröitä tuuletusaukkoja tai -kanavia on jopa tätäkin enemmän.

Hiljaisessa vauhdissa lämpimänä päivänä kaupungin ruuhkissa madellessa pelkkä perustuuletus ei helpostikaan riitä.

Silloin on hyvä, jos kypärän saa lukittua sopivasti raolleen ilmanvaihdon ja viileyden takaamiseksi.

Kuuumalla kelillä kaupungissa hikoilemisen jälkeen tuntuu taas hyvältä, kun pääsee maantielle ja kypärän päälaella sijaitseva venttiili ja usein takaa imuefektin auttama ilmanvaihto alkaa toimia vahvemmin ja pää jäähtyy normilämpötilaan.

Kylmällä ja sateisella kelillä taas ongelmana tahtoo olla visiirin huurtuminen, mitä estävät pinlock-visiiri ja hyvin suunniteltu kypärän leukaosan (säädettävä) ilmanvaihtoventtiili.

Joskus voi olla tarpeen pystyä pitämään visiiriä pari milliä raollaan, jotta huurtuminen tai höyrystyminen lakkaa.

Parasta tietysti on, jos tuuletus toimii visiiriä avaamatta normaaliajossa, sillä yleensä kypärän sisälle tulee vettä, kun visiiriä pitää raollaan sateessa ajettaessa.

Hyvä ilmanvaihto on turvallisuustekijä samalla tavalla kuin kypärän melunvaimennuskin.

Kun pää pysyy kypärän sisällä juuri sopivan lämpöisenä/viileänä, mieli on virkeämpi, ja pysyy keskittyneenä ajamiseen ja liikenteeseen paljon pidempään.

Eri valmistajien kypäröissä on panostettu eri tavoin kypärän kaula-aukon tiivistämiseen. Jos on arka vedolle, on hyvä katsoa, miten asia on siinä kypärässä, mistä olet kiinnostunut, hoidettu.

Osassa kypäröistä ei ole juuri mitään tiivistystä, osassa taas leukaa on suojattu vedolta, osassa kaula-aukon tiukkuutta voi säätää.

Kypärän varusteet

Kypäröihin on valmistajasta riippuen saatavissa erilaisia lisävarusteita tai ne on alunperin varustettu eri tavoin.

Kypärän sisään rakennettu aurinkovisiiri voi olla yksi mukanatulevista varusteista.

Aurinkovisiiristä on syytä selvittää, täyttääkö se aurinkolasistandardit, vai onko se pelkkä tummennettu muovinpala.

Lisävarusteena saatavilla on myös erilaisia tummennettuja tai peilivisiirejä.

Yksi kiintoisimmista on fotokromaattinen visiiri, joka tummenee paljossa valossa ja vaalenee heikommissa valaisuolosuhteissa, esimerkiksi tunneliin ajettaessa tai iltapimeällä. Fotokromaattinen visiiri voi korvata kätevästi aurinkolasit tai – visiirin.

Kypäriä saa myös joko eri asteisillä puhelinvalmiuksilla tai kypäräpuhelin mikrofoneineen valmiiksi asennettuina.

Perusversiossa voi olla valmiit paikat mikrofonille ja kaiuttimille, niitä suojaavat pehmusteet vain poistetaan ja asennetaan osat ja vedetään kaapelit paikalleen.

Osassa malleista on jo kaiuttimet, mikrofoni, antenni ja kaapelointikin, joten tarvitsee vain kiinnittää kypäräpuhelin kypärään ja kytkeä liitin paikalleen.

Kypäröitä saa myös kypäräpuhelin valmiiksi asennettuna.

Kypärän hinta

Tähän ei ole oikein muuta sanottavaa kuin että osta niin turvallinen ja hyvä kypärä kuin mihin sinulla ikinä on varaa ja vähän yli.

Päitä on kullakin vain yksi, eikä se ole korvattavissa.

Joku sanoi, ettei liian kallista kypärää ole olemassakaan, siksi ainutlaatuisesta elimistön osasta on kyse.

Olin paikalla, kun mp-kauppaan tuli nuori nainen, joka oli ostamassa tietyn hintaista avokypärää. Asiantunteva myyjä kysyi häneltä, miksi tämä ei osta vain muutamaa kymppiä kalliimpaa umpikypärää?

– Sitten ei jää rahaa ruokaan, nainen vastasi.

– Milläs sitten syöt, jos sinulla ei ole alaleukaa?, kysyi myyjä huolissaan.

Tyttö lähti umpikypärän kanssa.

Valinta oli viisas, sillä yli 30 % päähän sattuneista iskuista onnettomuustilanteissa osuu leuan alueelle.

Lähde: Kuusi tärkeintä asiaa uuden mp-kypärän hankinnassa | Varusteet | Motouutiset

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s