Metsästyskoirat | Pennun valinta pentueesta

Muista, että rotumääritelmä on vain se, mihin rodun kanssa tulisi pyrkiä, se ei ole selvitys, millaisia kaikki rodun yksilöt ovat.

Jahdissa erirotuistet koirat tutuksi

Puhdasrotuisten koirien kohdalla on varmistettava, onko pennun vanhemmilla rodulle tyypillisiä perinnöllisiä sairauksia.

Koska metsästyskoiran kanssa tullaan olemaan seuraavat 10-15 -vuotta on valintaan suhtauduttava vakavasti. Viisainta olisi lähteä seuraavaksi mukaan jahtiin erirotuisten koirien kanssa tai katsomaan kyseisten rotujen metsästyskokeita.

Rodut eroavat toiminnaltaan

Valitse mieluummin yleinen ja vakiintunut rotu erikoisen rodun sijaan.

Metsästyskokeissa voit keskustellessa paikalla olevien kanssa ja kertoa kiinnostuksestasi rotua kohtaan. Usein löytyykin joku, joka osaa kertoa tulossa olevista pentueista.

Erityisesti metsästyskoetuomari on henkilö, jolla on kaipaamasi tieto.
Hänen suosituksensa kannattaa ottaa tosissaan.

Rodut eroavat ominaisuuksiltaan toisistaan ja valinta tulee tehdä näiden ominaisuuksien mukaan.

Myöskin alue missä metsästää vaikuttaa valintaan. Etelässä pienemmillä metsäalueilla ei tarvitse niin sitkeää koiraa, kuin pohjoisessa laajoilla saloilla.

Eteläsuomessa pärjää talvella pienempikin koira, koska lunta on vähän. Pohjoisessa ja itäsuomessa ei koiran koosta talvella ole ainakaan haittaa.

Pentue

Hyvistä lähdöistä rakennettu pentue on monesti tasalaatuinen ja sen parhaan pennun valinta näistä on enempi hyvästä tuurista kuin taidosta kiinni.

Pentujen eroja voi toki seurailla, mutta monesti kasvattaja itse on paras kuvailemaan pentujen eroja.

Kokenut, tarkkasilmäinen kasvattaja huomaa melko nopeasti eroja pentujen luonteissa ja osaa auttaa pennun valinnassa.

Paljon helpommalla pääsee kun pentu on avoin ja sosiaalinen.

Jos pentu on kovin ujo ja vetäytyvä, tulee sen sosiaalistamisessa saa tehdä enemmän töitä.

Kirkassilmäinen ja aktiivinen pentu on usein hyvä valinta.
Mikäli huomaat, että joku pennuista on muita selvästi aggressiivisempi, ei tätäkään pentua kannata valita.

Tosin kannattaa muistaa, että pentujen energisyyteen ja innokkuuteen vaikuttaa myös se, mitä pentu on sitä ennen tehnyt. Jos pentu on väsynyt ja maha pullollaan ruokaa, on luonnollista, että pentu on väsynyt ja haluaa nukkua.

Narttua pidetään usein urosta parempana metsästyskoirana.

Nartut ovat helpommin koulutettavia ja ne oppivat sisäsiisteiksi keskimäärin urosta nopeammin. Urokset saattavat olla aggressiivisia muita uroksia kohtaan.

Tutustu myös pennun emoon

Voi olla, että saat myös järjestettyä urokseen tutustumisen. Pennulla on jonkun verran vanhempiensa luonnetta, joten pennun emoa ja isää seuraamalla voit saada arvokasta lisätietoa pennustasi.

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s