Metsästyskoira | Koiran paukkuarkuus – koira pelkää ääniä

Koira ja paukkeet

Monilla koirilla on erittäin vaikeaa kestää voimakkaita ääniä, esim. ilotulituksen ääniä tai ukonilman jytinöitä.

Mitä omistaja voisi tehdä helpottaakseen koiran oloa, jos sille on ns. paukkuherkkyys päässyt jossain vaiheessa elämäänsä syntymään, ja mitä pennun tai nuoren koiran omistajat voisivat tehdä ehkäistäkseen sitä, ettei koirasta tulisi herkästi paukkuihin reagoiva?

Useimmiten tämä hankaluus saa alkunsa jo pentuna, kun pentu kuulee ensimmäiset pamahdusta muistuttavat äänet.

Monille pennuille tämä ensikokemus tapahtuu juuri joko itsenäisyyspäivänä tai uutena vuonna ilotulituksessa, tai sitten metsästyskäyttöön opetettaville koirille ensikokemus voi tulla metsäreissulla.

Tämän tyyppisen paukkupelon syntymiseen on kuitenkin omistajan toiminnalla vaikutusta.

Omistajan olisi hyvä etukäteen valmistella pentua tällaiseen tapahtumaan, niin että koira kuulisi ensin hiukan hiljaisemmalla volyymillä tulevia ääniä, ja vähitellen kokeiltaisiin kovemmilla ja kovemmilla äänillä, ennen oikeita paukahduksia.

Taipumus paukkuarkuuteen osittain perinnöllistä?

Näin omistajakin saisi selville, mikäli koiralla näyttäisi olevan taipumusta reagoida turhan voimakkaasti ääniin, ja osaisi heti alkaa harjoitella äänien sietämistä ennen kuin ensimmäinen tositilanne tulee koiran eteen.

Jo osittain niillä asioilla, mitä kasvattajan luona pentu ”oppii” äänistä, on myös vaikutusta.

Mikäli emo reagoi voimakkaasti ääniin, pennut saattavat reagoida samalla tavoin kun näkevät emonsa tekevän.

Taipumusta paukkuarkuuteen (vaikkei paukkuarkuutta sellaisenaan) pidetään myös ainakin osittain perinnöllisenä, joten voimakkaasti ääniin reagoivaa koiraa ei ehkä olisikaan suotavaa jatkojalostukseen käyttää.

Tässä emon merkitys kuitenkin korostuu, sillä vaikka geeniosuus tulee molemmilta puolet ja puolet, niin emohan lisäksi viettää aikaa pentujen kanssa, ja samalla antaa pennuille esimerkkiä käyttäytymisestä ja asioihin suhtautumisesta, kun taas isä useimmiten on vain ”keikkatyöläinen” asuen varsinaisesti muualla.

Koiran paukkuarkuus – koira pelkää ääniä | Koirakoulu Pikkuhukka.

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s