Metsästäjäliiton kesäleiri – luvassa muun muassa houkuttelupyyntiä ja jousimetsästystä

Nuorille metsästäjille suunnattu MegaMetso-leiri järjestetään tänä kesänä 31.7.–4.8.2019 Mikkelissä.

Leirille mahtuu 14–17-vuotiaita nuoria noin 200. Metsästäjäliiton koulutuspäällikön Henri Mutasen mukaan paikkoja on vielä vapaana.

MegaMetson monipuoliseen ohjelmaan kuuluu nuoria kiinnostavia aiheita kuten houkuttelupyynti ja jousimetsästys.

Leirillä myös tutustutetaan nuoria erilaisiin metsästysvälineisiin ja harjoitellaan metsästystä turvallisesti. Uutuutena ohjelmassa on riistamaaliammunnat ja Team Karhukoplan ohjaama karhunmetsästyskoulutus.

Edeltävän kerran leiri järjestettiin vuonna 2016 ja hyvän palautteen vuoksi leiri järjestetään nyt uudestaan.

MegaMetso yhdistää samanhenkisiä nuoria.

”Leiri tarjoaa nuorille hyvät mahdollisuudet verkostoitua keskenään ja jakaa metsästyskokemuksia. Edellisen leirin osallistujat ovat esimerkiksi vierailleet toistensa luona jahdeissa eri puolilla Suomea”, Mutanen kertoo.

Nuoret pääsevät leirille helposti ympäri Suomea kattavan yhteiskuljetusjärjestelmän ansiosta.

Lähde: Metsästäjäliiton kesäleirille ehtii vielä ilmoittautua – luvassa muun muassa houkuttelupyyntiä ja jousimetsästystä – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s