Kehoon pesiytynyt alkueläin voi laittaa elämän ripuliksi pitkäksi aikaa – Matti kertoo, miltä se tuntuu

Alkueläimen aiheuttama infektio on pirullinen vaiva, ja siitä kärsivät useat sadat Suomessa joka vuosi. Matti Ridanpää taisteli seitsemän kuukautta Giardia lambliaa vastaan.

Suoliston alkueläininfektio on ikävä matkamuisto. Eikä sen saadakseen tarvitse matkustaa kovinkaan kauas.

HYKS:n infektioklinikan trooppisen poliklinikan infektiolääkäri Heli Siikamäki sanoo, että alkueläininfektion voi saada kaukomaiden kohteiden lisäksi Euroopasta, ja Dientamoeba fragilis -nimisen parasiitin myös Suomesta.

Alkueläininfektion oirelista on pitkä ja ikävä.

Useissa alkueläininfektioissa oireita leimaa niiden epämääräisyys. Ripulia, vatsan turvotusta, vatsakipuja, laihtumista, pahoinvointia, suolen toiminnan häiriöitä, röyhtäilyä ja väsymystä.

Tartuntareitti on uloste-suu. Yleensä alkueläintartunta tulee ulosteella saastuneen juomaveden tai ruuan välityksellä.

Lähde: Kehoon pesiytynyt alkueläin voi laittaa elämän ripuliksi pitkäksi aikaa – Matti kertoo, miltä se tuntuu | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.