Sukelluskalastajat toivovat lisää harrastajia harppuunan varteen

Sukelluskalastuksessa narrataan kaloja vain harppuunaan ja omiin keuhkoihin luottaen. Tärkeintä on muistaa omat rajansa – sukellusennätyksiä voi rikkoa uimahallissakin.

Sukelluskalastajat kaipaavat uusia harrastajia lajinsa pariin. Sukelluskalastuksessa saalistetaan kaloja harppuunalla ilman paineilmalaitteita. Saaristomeren sukeltajien Tapio Salakari toteaakin, ettei laji sovi ihan perheen pienimmille.

Harppuuna on sen verran vaarallinen laite, että sen käsittely vaatii taitoa.

Nuorimmilla ei ole myöskään riittävästi papua ranteessa, jotta pyssyn saa viritettyä. Salakari arvioi, että harrastus kannattaa aloittaa aikaisintaan 12-vuotiaana.

Sitä ennen voi vaikka harjoitella räpyläuintia ja snorklaamista.

Tapio Salakarin mukaan lajin suurin vaara piilee harppuunan sijaan sukeltamisessa. Paineilmalaitteita ei voi ottaa kalareissulle mukaan, sillä niiden aiheuttama pulputus pelottaa kalat pois näkyvistä.

Harppuunalla kalastaminen vaatiikin erityisesti järjenkäyttöä.

Sukelluskalastuksessa käytettävän harppuunan koko vaihtelee muun muassa saalistettavan kalaan mukaan. Laitesukelluksen kautta sukelluskalastukseen tutustunut Tapio Salakari kertoo, että Suomessa pärjää mukavasti 75-senttisellä pyssyllä.

Tärkeintä on valita etukäteen toivottu saalis ja pitäytyä päätöksessään. Jos tavoitteena on kalastaa esimerkiksi ahventa, niin silloin valitaan sopiva harppuuna ja keskitytään ahveneen.

Jos näet hauen, niin silloin et edes yritä saalistaa sitä, Salakari muistuttaa.

”Ei tarvitse olla mikään Super-Hessu” – Sukelluskalastajat toivovat lisää harrastajia harppuunan varteen | Yle Uutiset | yle.fi.

Kategoria(t): Kalastus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.