Lahopuun määrä metsissä kasvaa nopeasti – luonnon monimuotoisuus ja hakkuut voidaan sovittaa yhteen

Metsäteollisuus ry:n Metsäympäristöohjelmassa on tutkittu Suomen metsäluonnon monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, kuten lahopuun sekä suurten ja vanhojen puiden määrää erilaisilla hakkuiden ja luonnonhoidon tasoilla.

Kuolleen, käyttökelpoisen puun – mikä tarkoittaa vähintään polttopuuksi kelpaavaa kuollutta puuta –määrän kasvu on Luonnonvarakeskuksen tarkastelussa suurin piirtein samaa luokkaa kaikissa skenaarioissa: sekä 70 miljoonan kuution vuotuisilla hakkuilla, että suurimman kestävän tason hakkuilla.

Alkuviikolla pidetyssä Metsäympäristöohjelman tuloksia esitelleessä seminaarissa kerrottiin, että myöskään luonnonhoidon taso ei sanottavasti vaikuttanut tulokseen.

Tulos on tärkeä, koska lahopuun puute on yksi suurimmista metsäluonnon monimuotoisuuden ongelmista.

Määrä kasvoi kaikilla vaihtoehdoilla nykyisestä kolmesta lähelle 20 kuutiota hehtaaria kohti.

Tämä saattaa useiden asiantuntijalausuntojen perusteella olla riittävä määrä luonnonmetsän dynamiikan turvaamiseksi, vaikka lahopuuta onkin luonnonmetsässä huomattavasti enemmän.

Myös järeä lehtipuu lisääntyy

Myös monimuotoisuudelle tärkeän järeän lehtipuun määrä on vuonna 2065 kaikissa vaihtoehdoissa suurempi kuin nyt.

Tällä on erityistä merkitystä monimuotoisuudelle kaikkein tärkeimmän puulajin, järeän haavan osalta: sen määrä on peräti kuusinkertaistunut vuodesta 1980 ja jatkaa kasvuaan.

Haavan määrä kasvaa kuitenkin vain talousmetsissä.

”Ongelma on, että suojelualueilla se ei pääse uudistumaan”, sanoi johtava tutkija Kari T. Korhonen Luonnonvarakeskuksesta.

Syy selvisi Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Kimmo Syrjäsen vastauksesta kysymykseen, pitäisikö suojelualueiden metsästyssäännöksiä muuttaa: ”Kyllä pitäisi. Ampukaa hirvet”, sanoi Syrjänen ja tarkoitti, että hirvet syövät kaikki haavan vesat.

Säästöpuiden iso merkitys näkyy siinä, että niiden osuus kaikkien metsien, suojelualueet mukaan lukien, järeästä lehtipuusta saattaa tulevaisuudessa nousta jopa 70–80 prosenttiin.

”Osuus kokonaispuustosta nousisi nykyisestä 1,4 prosentista jopa 3,6–8,5 prosenttiin”, sanoi skenaariotarkastelua esitellyt erikoistutkija Olli Salminen Luonnonvarakeskuksesta.

Luonto kestää nykyhakkuillakin

Skenaariotarkastelun mukaan hakkuut voitaisiin myös tehostetun luonnonhoidon vaihtoehdossa pitää kestävästi nykyisellä, noin 78 miljoonan kuutiometrin vuositasolla vuoteen 2024 asti.

Sen jälkeen taso voitaisiin nostaa 87 miljoonaan kuutiometriin.

Tavanomaisen luonnonhoidon vaihtoehdossa hakkuutasot olisivat korkeammat: aluksi 86 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, mistä niitä voitaisiin nostaa 92,5 miljoonaan vuonna 2065.

Metsien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehityshistoriaa tarkasteltiin Valtakunnan metsien inventointiaineistojen avulla. Nykytilaa verrattiin vuoteen 1980.

Avohakkuualojen säästöpuiden ja lehtipuiden, etenkin haavan määrä lähti kasvuun heti sen jälkeen, kun metsäsertifiointi otettiin käyttöön 1990-luvun lopussa. Kasvu on ollut merkittävää.

”Toisaalta vanhat, yli 120-vuotiaat metsät ovat vähentyneet Etelä-Suomessa vähentyneet 2000-luvulla ja niitä on nyt saman verran kuin 1980-luvun alussa. Pohjois-Suomessa vanhoiksi luokiteltujen yli 160-vuotiaiden metsien väheneminen on nyt pysähtynyt ”, kertoi Korhonen.

Tuottavan metsämaan suojeluosuus on Pohjois-Suomessa – siis Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla – viisinkertaistunut ja Etelä-Suomessa peräti 17-kertaistunut.

Puuston keskitilavuus hehtaaria kohti on kasvanut Etelä-Suomessa peräti 40 prosenttia, siis alle 40 vuodessa. Yleisimmin metsiensuojelun mittarina käytetty metsä- ja kitumaan suojeluosuus on koko maassa noin 12 prosenttia.

Metsäympäristöohjelmasta tehtiin pysyvä

Tutkimuksessa on selvitetty myös luonnonhoidon vaikutuksia epifyytteihin. Epifyytit ovat toisten kasvien päällä kasvavia kasveja tai sieniä.

Ne ovat indikaattorilajeja, mikä tarkoittaa, että ne ilmentävät metsien luonnontilaisuutta.

”Epifyyteistä läheskään kaikki eivät ole uhanalaisia. Esimerkkinä epifyyteistä voisi mainita naavat ja lupot”, sanoi Syrjänen.

Kirjallisuuskatsauksena tehty selvitys keskittyi avainbiotooppien suojelun, suojelualueiden ja säästöpuiden merkitykseen.

Syrjäsen mukaan avainbiotoopit ovat hyviä elinympäristöjä esimerkiksi jäkälille ja sammalille, mutta kysymys on, pystyvätkö lajit siirtymään avainbiotoopilta toiselle.

”Sinänsä nämä lajit ovat kyllä hyviä leviämään, jos niillä vain on paikka, minne mennä. Tätä voisi ehkä edistää avainbiotooppien suojavyöhykkeillä, joita käsiteltäisiin tavanomaista varovaisemmin”, sanoo Syrjänen.

Säästöpuut taas eivät heti hakkuun jälkeen juurikaan tuo turvaa epifyyteille. ”Mutta ne alkavat elpyä jopa viiden mutta viimeistään 30 vuoden jälkeen hakkuusta”, sanoo Syrjänen.

Syrjäsen mukaan haapa on tärkeä epifyyttijäkälille, samoin kuin vanhat jalopuut ja kuollut puu. Säästöpuiden määrää kannattaisikin lisätä myös muuten kuin päätehakkuun yhteydessä ja niitä pitäisi keskittää, niin kuin jo tehdäänkin.

”Ja haavan uudistuminen suojelualueilla pitäisi turvata”, sanoo Syrjänen.

Kaiken kaikkiaan tutkimus osoittaa, että talousmetsien luonnonhoito on oikeansuuntaisia ja vaikuttavaa.

Metsäteollisuus onkin päättänyt, että alun perin vuonna 2020 päättyväksi suunniteltu Metsäympäristöohjelma muutetaan pysyväksi ja sen jatkoa suunnitellaan parhaillaan.

Lähde: Lahopuun määrä metsissä kasvaa nopeasti – luonnon monimuotoisuus ja hakkuut voidaan sovittaa yhteen – Suomen Metsäyhdistys rySuomen Metsäyhdistys ry

Kategoria(t): Metsänhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s