Susilauman rakenne ja johtajuus

Susilauma on joukko, joka yhdistyy suojellakseen jokaista jäsentään. Jokainen susi hyväksyy oman asemansa laumassa, aivan kuin perheenjäsen.

Susilauman muodostaa yleensä määräävä alfasusipari; yksilöstä tai parista, jolla on määräävä asema.

Näitä seuraa todennäköisesti beta-pari; keskikastin susipari ja seuraavana arvoasteikossa tulevat, jotka tulevat luultavasti aikanaan korvaamaan nykyisen alfaparin.

Beta-susien asema voi laumassa vaihdella, se voi olla tärkeämpi taikka vähäisempi, tapauksesta riippuen.

Näitä seuraa yksi tai useampi susi alimmasta (omega) luokasta. Susille annetaan nimiksi näitä kreikkalaisia aakkosia sen mukaan, mikä on niiden asema lauman hierarkiassa eli arvoasteikossa.

Alfa-pari johtaa koko ryhmää, kun taas beta-pari ohjailee keskikastin susia. Aikuiset huolehtivat jäljelle jäävistä keski- ja alemman luokan laumanjäsenistä.

Samalla kun lauman kaksi ääripäätä eivät yleensä muutu, paitsi loukkaantumisten tai kuolemantapausten yhteydessä, keskimääräinen sijoitus laumassa vaihtelee enemmän.

Sudenpennut ovat , ”pentulisenssin” turvin, arvoasteikkosysteemin ulkopuolelle kunnes saavuttavat sukukypsyyden, kun taas naaraat jäävät usein toiselle sijalle uroksiin nähden.

Kuten asiaan kuuluu johtaja, dominoiva susi osoittaa asennetta ja näkemystä vastaamaan asemaansa – se seisoo pitkänä, pää ja häntä kohotettuina ja korvat pystyssä.

Alfa vaatii myös tärkeitä etuoikeuksia – kuten oikeuden herkutella saalista ennen muita lauman jäseniä.

Alempiarvoiset sudet alistuvat usein alfasuden edessä; ne nuolevat johtajansa kuonoa, laskevat päänsä, häntänsä ja korvansa johtajaansa alemmaksi.

Omega-suden elämä on kuitenkin paljon haastavampaa. Niiden rooliksi jää olla sosiaalinen liima, joka takaa kevyttä helpotusta lauman tuulisille hetkille. Ne ovat leikkisiä ja rauhoittavat muita konfliktitilanteissa.

Omegalle jää usein syntipukin rooli ja ne joutuvat säännöllisesti sietämään muun lauman piittaamattomuutta. Ne saavat yleensä myös ruokailla viimeisenä.

Oikean eläimen voi päätellä susilauman kulku järjestyksestä. Lauman ensimmäisenä kulkee alfanaaras, sen jälkeen nuoret yksilöt ja johtava alfauros viimeisenä.

Pääsääntöisesti vain alfapari saa susilaumassa jälkeläisiä

Vakiintuneissa laumoissa sisäinen säätely rajoittaa lisääntymisen yleensä alfaparin etuoikeudeksi. Susilaumassa arvoasteikossa matalimmalla ovat nuorimmat sudet.

Beta-susi on laumassa eräänlainen johtavan parin lähin apulainen – muun lauman yläpuolella oleva. Betan aseman tärkeys korostuu lisääntymisjaksolla ja se osallistuu erityisen aktiivisesti Alfa-parin jälkikasvun hoitoon.

Alhaisimmassa asemassa laumassa on Omega, jollaisia laumassa on yksi. Omegat joutuvat ottamaan kaikilta muilta lauman jäseniltä eniten kurinpitoa ja ylemmyyden osoituksia.

Omega on lauman leikkisin jäsen, ja poistaa laumasta sen sisäisiä jännitteitä tällä ominaisuudellaan.

Yksinäiset sudet ovat tavallisesti laumasta karkotettuja vanhoja yksilöitä. Tai sitten nuoria 1 – 5 vuoden ikäisiä synnyinlaumansa jättäneitä susia, jotka pyrkivät muodostamaan uuden, oman laumansa.

Kaikkia syitä siihen, miksi nuori susi tulee karkotetuksi synnyinlaumastaan, taikka lähtee siitä, ei täysin tiedetä.

Helmi- maaliskuun aikana jotkut susilauman jäsenistä voivat saada häädön, sillä kiima-ajan koittaessa laumassa tehdään tilaa nuoremmalle sukupolvelle eli alkukesästä syntyville pennuille.

Laumadynamiikan merkitys

Sudet eivät muodosta laumaa vain seurallisuuttaan, eivätkä höykytä siinä alempiarvoisia vain huvikseen. Lauman perustarkoitus on yrittää pitää sudet hengissä – siksi lauma on olemassa, ja siksi vain parhaat ja vahvimmat sudet ylenevät johtamaan laumaa.

Hallitsevaa asemaa osoittaa suden tapa seisoa vakaana, suorin jaloin, täydessä mitassaan, etujalkojaan hieman levittäen. Sen korvat ovat tällöin pystyssä, kääntyneinä eteenpäin – ja niskakarvat pörhistyvät hieman. Usein häntä suuntautuu suoraan taaksepäin ja kaareutuu kärjestään ylemmäksi.

Dominoiva susi tuijottaa rävähtämättä alempiarvoista, voi hypähtää painamaan sitä tassuillaan hartioilta ja voi piinata sen täten selälleenkin.

Alistuessaan toisen suden edessä susi kyykistyy taivuttamalla jalkojaan, tekeytyen matalammaksi ja pienemmäksi – samalla se painaa päätään alemmaksi ja vetää häntänsä piiloon takakoipiensa väliin.

Alistumista osoittaa myös huulten ja korvien vetäytyminen taaksepäin. Suupielten nuoleskelu on myös osa alistumiskäyttäytymisen rituaaleja. Pisimmälle viedyssä alistumisessa susi kierähtää makaamaan selälleen, ja paljastaa haavoittuvimmat osansa, kuten kurkkunsa täten toiselle sudelle.

Elekielen kirjo erilaisine vivahteineen on hyvin laaja, ymmärtääkseen ihan täydellisesti kaikki sen sisältämät vivahteet, pitäisi varmaankin olla itse susi. Hyvin monet selkeistä elekielen viesteistä ja niiden merkityksistä ihminenkin silti hyvin havaitsee ja voi ne oikein tulkita.

Susireviirien määrä

Susikannan saturaatio- eli kyllästyspiste tarkoittaa sitä, että jollakin tietyllä alueella susia on jo niin paljon, että kaikkien reviirien ollessa vallattuja – yhtään enempää susia ei alueelle mahdu, vaan on tässä tilanteessa osan susista lähdettävä liikekannalle etsimään uusia asuinalueita.

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.