Linnunpoikaset kuoriutuvat kaljuina ja sokeina rääpäleinä tai niin valmiina, että pystyvät juoksemaan – Testaa, tunnetko eri lajien tiput

KUMPI tuli ensin, muna vai kana? Tämä kirjoitus alkaa munasta, kalkkikuorisesta linnunmunasta.

Se oli evoluutiossa tärkeä keksintö, joka teki linnuille mahdolliseksi pesiä melkein missä vain, muuallakin kuin vedessä tai matelijoiden hautomakoneessa.

Siinä kasa mätänevää kasvijätettä kypsyttää munia lämmöllään.

Munassa kasvaa hedelmöittynyt alkio, ja riippuu lintulajin koosta, kuinka kauan sitä täytyy hautoa. Poikanen tunkee ulos, kun on käyttänyt kaiken munan sisältämän vararavinnon.

Osa linnuista on kuoriutuessaan keskeneräisiä rääpäleitä, toiset taas juoksukunnossa melkein heti.

Monet varpuslintujen lahkon pikkulinnut kuuluvat edelliseen porukkaan, niin sanottuihin pesäviipyisiin. Ne huojuvat maailmaan avuttomina, kaljuina ja silmät kiinni.

Useimmilla lajeilla naaras lämmittää niitä, kunnes höyhenet kasvavat noin viikossa. Silmät aukeavat neljässä viidessä päivässä.

Maha on alusta asti hyvin kehittynyt, sillä untuvikon päätyö on syödä.

Koiras hakee sapuskaa poikasille aluksi yksin, ja sitten kun ne alkavat pysyä tasalämpöisinä, molemmat emot jatkavat ruokkimista.

Sen sijaan telkän ja sinisorsan kaltaiset pesäpakoiset linnut pysyvät pesässä vain vuorokauden.

Ne kuivattavat untuvapeitteensä ja pystyvät heti juoksemaan, uimaan ja sukeltamaan. Tällaisilla lajeilla on vasta kuoriutuneinakin aika valmiit jalat.

Jos ravintoa on niukasti, poikasia kuolee jo pesään. Kirjosiepot ja tiaiset tekevät kerralla keskimäärin seitsemästä kymmeneen munaa.

Niiden poikasista noin kolmannes selviää hengissä ensimmäiseen omaan pesintäänsä asti, arvioi dosentti Esa Lehikoinen Turun yliopistosta.

Kahlaajista ja lokeista selviää täysikasvuisiksi hieman suurempi osa kuin pikkulinnuista, jopa puolet. Kahlaajat munivat vain neljä, lokit kolme munaa.

Poikasten määrä on asettunut evoluutiossa sellaiselle tasolle, että se korvaa aikuisten kuolevuuden, Lehikoinen toteaa. Yksilömäärien vaihtelu on silti suurta, koska vuodet ovat erilaisia.

Linnunpoikasia menehtyy paitsi nälkään, myös kylmään ja petojen kynsiin.

Taudit ja loisetkin saattavat tappaa niitä. 1990-luvun alussa tehdyssä tutkimuksessa muutamassa prosentissa pesistä havaittiin raatokärpäsen toukkia. Ne tekevät rumaa jälkeä imiessään verta untuvikoista.

Lintukirppu sen sijaan ei ole linnuille vaarallinen, mutta pönttöjä puhdistavat ihmiset saattavat allergisoitua sille.

Paljonko ruokaa emot kantavat poikasille?

Helmipöllön osalta vastaus tiedetään tarkasti, kiitos Turun yliopiston professorin Erkki Korpimäen tutkimusten.

Otetaanpa pöllöpari, jolla on seitsemän poikasta. Ne viettävät kolossa tai pöntössä kuukauden ja joka yö emot lennättävät niille syötävää.

Aluksi koiras saalistaa ja naaras jakaa saaliin jälkeläisille, myöhemmin molemmat metsästävät. Koko pesueen poikasaikana kertyy yhteensä kuudesta seitsemään kiloon myyriä, hiiriä ja päästäisiä – plus emolintujen omat annokset.

Pikkulinnuista vaikkapa kirjosieppo kantaa nokassaan hyönteisen kerrallaan ja käy nälkäisen jälkikasvunsa luona jopa kerran minuutissa.

Myös harmaasieppo kuljettaa aina yhtä ruokapalaa nokassaan pesään. Se joutuu poikasiaan ruokkiessaan lentämään jopa tuhat kilometriä.

Västäräkki pääsee hieman vähemmällä, sillä se kykenee kuskaamaan kymmeniä ötököitä yhtaikaa nokassaan.

Ruoka muuttuu kudoksiksi, kun poikaset varttuvat. Sinitiaisen poikanen painaa kuoriutuessaan noin gramman, kahden ja puolen viikon päästä lähtövalmiina 11–12 grammaa. Talitiainen lihoo pesässä alle 1,5-grammaisesta 16 gramman painoiseksi.

Isot linnut kehittyvät hitaammin kuin pienet. Kalasääsken poikaset viettävät pesässä melkein kaksi kuukautta. Kurki oppii lentämään kahden ja puolen kuukauden ikäisenä.

KUN aika koittaa, lähtö sujuu rivakasti. Sekä pikkulintujen että vesilintujen poikueet jättävät pesän yhtenä joukkona. Ripeimmillä lajeilla siihen kuluu minuutista kahteen ja puoleen minuuttiin, hitaimmilla muutamia tunteja.

Naarastelkkä saa poikasensa pudottautumaan pöntöstä ääntelemällä hiljaa sen alla.

Pikkuiset joutuvat usein hyppäämään monen metrin korkeudesta maahan. Sitten ne pudistelevat höyheniään ja painelevat emon perässä lähimpään veteen.

POIKASTEN hoito jatkuu vielä senkin jälkeen, kun pesä on hylätty. Sinitiainen ja talitiainen ovat täysikokoisia vasta 40 päivän isässä, ja siihen asti vanhemmat huolehtivat niistä.

Joillain kahlaajilla emot saattavat jakaa poikueen keskenään. Tällä tavoin ruokaa riittää paremmin.

Kaikki kahlaajat eivät ole tasa-arvoisia. Töyhtöhyyppänaaraat jättävät poikaset koiraan kaitsettaviksi ja painelevat itse Pohjanmeren rannoille.

Mustaviklonaaras on vielä hätäisempi: se häipyy jokseenkin heti munittuaan neljä munaansa. Koiraan vastuulle jäävät sekä haudonta että poikasten ohjaaminen ruokamailla ja petojen vartioiminen.

”Joskus metsässä törmää peikon näköisiin pörröisiin lehtopöllön tai viirupöllön poikasiin. Ne ovat lähteneet pesästä ennen kuin oppivat lentämään. Niitä ei pidä ryhtyä pelastamaan, sillä emo voi syöksyä ihmisen kimppuun ja tehdä pahaa jälkeä”, Lehikoinen varoittaa.

Lähde: Linnunpoikaset kuoriutuvat kaljuina ja sokeina rääpäleinä tai niin valmiina, että pystyvät juoksemaan – Testaa, tunnetko eri lajien tiput – Tiede – HS.fi

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.