Koiralle eleet ovat sanoja tärkeämpiä: Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio

Koirat lukevat ensisijaisesti elekieltä, joten niille käsimerkkien oppiminen voi olla usein helpompaa kuin sanojen.

Turha puhe häiritsee koulutusta.

Koirat katsovat ja tulkitsevat ensisijaisesti elekieltä. Puhe voi pikemminkin sekoittaa niitä.

”Meidän äänet ovat meidän sosiaalista käyttäytymistämme. Koirat voivat murista tai haukkua, mutta ne katselevat, lukevat ja käyttävät ensisijaisesti eleitä”, Kaimio sanoo.

Hänen mukaansa sanat ja puhe saattavat ennemminkin häiritä koiran oppimista. Ärsykkeitä voi tulla liikaa eikä koira ymmärrä, mitä siltä odotetaan.

”Kun itse koulutan eläimiä, olen ihan hiljaa. Kurssilla minun tekisi mieli teipata ihmisiltä suu. Höpöttäminen saattaa haitata monessa kohdassa”, Kaimio sanoo.

”Totta kai koirat voivat oppia ihmisten sanoja, kun ne toistuvat samassa tilanteessa. Silti asioille voi aivan hyvin antaa vaikka käsimerkin, ja yleensä koirat oppivatkin ne paljon paremmin.”

Ihmiset eivät aina edes tiedosta elekieltään, mutta koirat ovat herkkiä huomaamaan sen. Koirat lukevat eleitä sanojen rinnalla ja jopa niiden sijasta.

Esimerkiksi istu-sanaa toistaessaan ihminen saattaa tiedostamattaan nyökätä samanaikaisesti. Koira voi oppia istumaan nyökkäyksestä tai istu-sanan ja nyökkäyksen yhdistelmästä.

Kaimio muistuttaa, että koirat yhdistävät sanan tai eleen siihen, mitä ne ovat juuri tekemässä. Jos vetävälle koiralle toistaa aina ”älä vedä”, toistojen jälkeen koira alkaa ymmärtää sen käskynä vetää.

”Koiralle pitää aina ensin opettaa oikeanlainen käytös ja vasta sitten yhdistää siihen sana tai merkki”, Kaimio sanoo.

Koira opetetaan esimerkiksi istumaan palkitsemalla se, kun se istuu tai kun sen saa houkuteltua istumaan.

Kun koira toistaa käytöstään, siihen voidaan yhdistää sana tai merkki. Se tehdään sanomalla sana tai antamalla merkki juuri silloin, kun koiran takapuoli menee maahan. Tätäkin pitää toistaa vähintään parikymmentä kertaa ennen kuin sitä voi käyttää merkkinä.

”On ihan sama mitä ne merkit ovat, kunhan ne toistetaan aina samalla tavalla.”

Lähde: Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio: Koiralle eleet ovat sanoja tärkeämpiä | Kotimaa | HS

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.