Pönttöpesintä: Palokärki, luonnon oma pöntöttäjä

Hieman hoippuvasti etenevän tumman suuren tikan tuntee jo kaukaa lepattavan lentotyylin perusteella. Metsiemme suurin tikka, palokärki, ylittää kuikuttaen hakkuuaukean.

Se laskeutuu suuren kelon kylkeen ja rummuttaa pitkän, kumean sarjan.

Palokärki on suurten kolojen ykkösarkkitehti: kiistaton päällikkö, työläinen, toimitusjohtaja ja sisustaja. Sen urakkaa kolojen tekijänä ei voi kuin ihailla.

Jos telkät, uivelot, uuttukyyhkyt, naakat ja helmipöllöt saisivat äänestää, mikä on Suomen metsien tärkein eläin, palokärki voittaisi. Ja ihan kirkkaasti.

Edellä mainitut lajit ovat aikoinaan olleet pitkälti riippuvaisia tumman tikan rakennustöistä.

Nykyään pöntötys on auttanut talousmetsissä kololintujen asuntopulaa ja pohjoisessa esimerkiksi uiveloita, mutta palokärki on edelleen avainlaji monille kololinnuille.

Luonnonkolo on aina luonnonkolo.

Voimme vain arvailla kuinka monta lintuparia vuosittain pesii palokärkien kaivamissa koloissa.

Sopivia lahopuita vähän

Palokärjen taktiikka simppeli, mutta haastava. Tikkapari hakkaa itselleen pesäkolon ja jättää sen sitten myöhemmin muiden lintujen käyttöön. Palokärjet eivät ole yhtä anteliaita kuin käpytikat, jotka hakkaavat uuden kolon joka kevät.

Palokärjistä noin puolet pesivät edellisvuotisissa koloissa. Koloja kuitenkin syntyy tasaiseen tahtiin ja kun palokärkikannat ovat viime vuosikymmenininä nousseet, niin kolontekijöitä on.

Ongelma on se, löytyykö tarpeeksi suuria puita, mihin koloja kaivella. Jos aloittaa kaivamisen läpimitaltaan liian pieneen puuhun, lopputulos saattaa olla se, että seinät muotoutuvat ohuiksi, ja myrsky katkaisee puun pesän kohdalta. Tällaisia on tullut nähtyä aina silloin tällöin.

Viikosta kuukauteen

Luulisi, että tikat valitsevat puun aina pehmeän puuaineksen perusteella, mutta lintumaailman säännöt ovat erilaiset kuin ihmisten ajatukset. Vaikka pehmeään haapaan olisi mukavampi takoa, palokärjet tekevät silti pesänsä usein myös hyväkuntoisiin, kovannäköisiin mäntyihin.

Ahkerimmat ovat pariskunnat ovat kovertaneet kolojaan jopa paksuihin puupylväisiin. Luulisi että siinä on jo pohdittu pariskunnan kesken, onko paikka hyvin valittu vai ei.

Pesäpuun ja sen kovuuden perusteella myös pesänteon kesto vaihtelee. Ahkera ja kokenut pariskunta hakkaa haapaan pesän jopa runsaassa viikossa, kokemattomat linnut voivat ahertaa kuukauden.

Kunnon pesäkolo vaatii siis isokokoisen puun.

Kolon suuaukko ei välttämättä ole halkaisijaltaan kuin kymmenkunta senttimetriä, mutta sisätilojen halkaisija on runsaat parikymmentä senttimetriä.

Kolo voi olla kuutisenkymmentä senttimetriä syvä, joten puuhaa riittää.

Sekä koiras että naaras hautovat

Naaras munii yhden munan vuorokaudessa, keskimäärin yhteensä kolmesta kuuteen munaa, joskus enemmänkin. Munat ovat kooltaan runsaat kolme senttimetriä pitkiä ja pitkulaisen soikeita ja valkeita. Kumpikin emo hautoo.

Kun pesä tehdään yhdessä, haudotaan ja ruokitaan poikasetkin yhteisvoimin, voi sanoa, että tikoilla on tasa-arvon asetukset kohdallaan.

Tosin yövuorot on jaettu siten, että koiras nukkuu pienten poikasten kanssa pesässä. Sen kieltämättä haluaisin nähdä, varsinkin kun poikaset ovat pieniä ja vaaleanpunaisia, höyhenettömiä ja tuovat mieleen liskojen poikaset.

Lähde: Pönttöpesintä: Palokärki, luonnon oma pöntöttäjä | Miljoona linnunpönttöä | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s