Metsänhoito: Hirvi taimikon tuholainen nro: 1

Omin käsin istutettujen taimien tuhoutuminen tai vioittuminen kuuluu metsänomistamisen ikäviin puoliin.

Tuhoja ei voi ehkäistä kokonaan taimikoiden hoitamisella, mutta raivauksen ansiosta tilaa saaneet ja hyvässä kunnossa kasvavat taimet kestävät usein tuhoja paremmin kuin hoitamattomat taimipöheiköt.

Luonnonvarakeskuksen tuoreimman metsätuhoraportin mukaan metsikköjen laatua alentavien tuhojen määrä pieneni viime vuonna hiukan aiemmasta. Lisääntyvissä määrin tuhoja olivat kuitenkin tuottaneet hirvet ja kuusten neulasia kellastuttava sienitauti kuusensuopursuruoste.

 

 

Uotilan mukaan sateisuus näyttää lisänneen taimiin vikoja aiheuttavien sienituhojen, kuten juuri suopursuruosteen, yleisyyttä.

”Sää on monen taimituhon taustalla. Tuholaisten, kuten sienten ja hyönteisten, elämä riippuu säistä, ja toisaalta sääolot vaikuttavat myös puiden puolustuskykyyn”, Uotila sanoo.

Sienitaudit eivät yleensä tapa taimia, mutta niiden aiheuttamat neulastuhot hidastavat nuorten puiden kasvua.

Lähde: Taimikon tuholaiset – Metsälehti

Kategoria(t): Metsänhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.