Biologia ja ekologia eivät yksin riitä riistakantojen hoitoon

Riistakantojen hoitoon ja niitä koskevaan päätöksentekoon tarvitaan monta tieteenalaa. Pelkkä biologinen ja ekologinen tieto ei vielä riitä, sanoo Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Ari Nikula.

Kaiken riistanhoidon taustalla on tietysti se, että ymmärrämme eläinten biologiaa ja ekologiaa. Tutkimus on tuottanut tiedon, miten riistan elinympäristöä pitäisi hoitaa.

Kaksi linja-autollista tutkijoita tutustui erilaisiin riistanhoitokohteisiin Rovaniemen ympäristössä.

Purolassa Muurolan luoteispuolella Metsähallituksen Lauri Karvonen esitteli koealaa, jossa noin 30-vuotiasta metsää oli käsitelty etenkin kanalinnuille sopivaksi.

Donitsiharvennuksessa, virallisesti riistanhoidollisessa harvennuksessa, hehtaarille tehdään yksi ympyränmallinen avohakkuu. Vajaat kymmenen metriä leveän kaistaleen keskelle jää säästöpuuryhmä.

Säästöpuuryhmät tarjoavat suojaa ja ravintoa kanalinnuille. Avohakkuukaistaleelle voi puolestaan perustaa uuden taimikon.

Kokeilun ideana on luoda metsiin vaihtelevuutta aukkojen avulla. Vaihteleva metsä on riistalle parempi, kertoo Ari Nikula.

Nikula on tutkinut etenkin hirviä.

Hirvikannan säätelyssä ekologian ja biologian kysymyksiä ovat, miten paljon tietyllä alueella on ravintoa ja miten hirvi siellä pärjää, ja kuinka paljon eläimiä tarvitaan elinvoimaiseen hirvikantaan.

Tutkijat pitävät todennäköisenä, että Suomen nykyisen vankan hirvikannan taustalla on sotien jälkeen alkanut metsätalous. Tyyli suosii hirveä, sillä hirven ravinnoksi on koko ajan tarjolla mäntyvoittoista nuorta metsää.

Metsätalous on myös pitänyt huolen siitä, että elinympäristö on hyvin samanlainen kaikkialla Suomessa.

Ekologinen tieto ei kuitenkaan yksin riitä, kun arvioidaan hirven aiheuttamia tuhoja metsätaloudessa tai liikenteessä.

Metsätalous on toistuvasti esittänyt, että hirvikantaa pienennettäisiin.

Metsästäjät puolestaan haluaisivat enemmän hirviä ja enemmän saalista.

Nikulan mukaan hirvenpyynnillä on muutakin arvoa kuin liha. Metsästys tuottaa virkistyshyötyä. Syrjäseuduilla metsästysseurat ovat elintärkeää sosiaalista liimaa. Ilman hirviporukoiden järjestämiä peijaisia ja muita tapahtumia syrjäkylien viimeisetkin sosiaaliset tapahtumat loppuisivat.

Jos hirvikanta on niin pieni, että metsälle pääsee vain joka toinen tai kolmas vuosi, motivoiko se metsästäjiä jatkamaan?

Tutkija Nikulan mukaan tutkijoiden tehtävä ei ole päättää, miten riistakantoja hoidetaan ja kuinka paljon kaadetaan esimerkiksi hirviä syksyisin.

Tehtävämme on tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi.

Itse päätös on yhteiskunnallinen kysymys. Hän pitää nykyistä hirviluvista päättävää järjestelmää “sinänsä toimivana.”

Siinä kuullaan kaikkia osapuolia, jotka ovat osallisina joko edunsaajana tai vahingonkärsijänä. Toki on aina oma kysymyksensä, kenen ääni kuuluu.

Lähde: Biologia ja ekologia eivät yksin riitä riistakantojen hoitoon – Lapin Kansa

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s