Palokärki

Palokärki on Euroopan suurin tikkalintu. Punainen päälaki paljastaa linnut koiraiksi. Palokärjen pituus on 40-46 cm ja siipiväli on 67-73 cm.
Palokärki on Suomessa pesivä paikkalintu, se talvehtii Suomessa.

Palokärjet pesivät paksuissa, vanhoissa puissa. Niiden pesäkolo on iso, ja siksi ne ovatkin asustelleet suurissa metsissä. Pesäkolo on soikea n. 9×12 cm.

Soitimella kaksi isoa mustaa tikkaa, palokärjet kiertävät jykevää puunrunkoa ympäri toisiaan milloinkaan kohtaamatta. Kun toinen siirtyi, niin toinenkin siirtyi vastapuolelle. Välillä palokärjet pysähtyvät ovat aivan liikkumatta.

Palokärjen ääntely koostuu voimakkaasta ja kantavasta kui-kui-kui-kui.. -soidinhuudosta, joka muistuttaa petolinnun ääntä.

Palokärki pesii mieluiten vanhoissa hongikoissa. Munii huhtikuussa 3–6 munaa. Molemmat emot hautovat, haudonta-aika 12–14 vrk. Poikaset lentokykyisiä 24–28 vrk:ssa.

Elinpiiri voi löytyä myös muunlaisista vanhoista metsistä. Lentoääni on voimakas ja raikuva kry kry kry. Palokärjen lento on tunnusomaista, hoippuvaa.

Palokärki on tikoistamme rotevin ja pystyy ainoana hakkaamaan pesäontelonsa myös täysin terveisiin mäntyihin. Hyvin voimakas kilometrien päähän kuuluva rummutus kestää 2-3 sekuntia ja jokaisen nokanlyönnin pystyy erottamaan ihmiskorvalla.

Mieluiten palokärki tekee suuren soikean pesäkolonsa haapaan tai mäntyyn. Pesä sijaitsee  3 – 18 metrin, mutta tavallisesti 5 – 9 metrin korkeudessa.
Pesän kaiverrustyö kestää puun lahonneisuudesta riippuen kahdesta viikosta kuukauteen.

Palokärjen nokka iskee jopa sata kertaa minuutissa puun kylkeen ja lastut lentävät useiden metrien päähän. Ravinnokseen palokärki metsästää hyönteisiä ja niiden toukkia sekä varsinkin hevosmuurahaisia.

Usein se keskittyy rungon alaosaan toukkia etsiessään, käy kannoissa ja vierailee muurahaiskeoissakin. Ne löytävät muurahaiskekoja lumihangenkin alta ja vahvalla nokallaan kaivavat kekoa kunnes löytävät talvehtivat muurahaiset sen uumenista.

Kesäisin ne syövät monipuolisemmin hyönteisiä, hämähäkkejä ja niiden toukkia. Palokärjet jopa mylläävät muurahaiskeoissa napsien muurahaisia.

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.