Turkiseläinkokeilu meni pahasti pieleen – Argentiina tappaa hurjasti lisääntyneet majavat

Kaikki sata tuhatta majavaa ovat peräisin muutamasta kymmenestä Kanadasta tuodusta yksilöstä.

Argentiina aikoo tappaa sata tuhatta majavaa, jotka ovat jyrsineet maan tasalle kokonaisia metsiä Argentiinan eteläisimmässä kärjessä.

Viranomaisten mukaan tuhoalue Tulimaassa, Tierra del Fuegon maakunnassa, on kaksi kertaa Buenos Airesin suurkaupungin kokoinen.

Ongelma on itse aiheutettu: koko kanta on peräisin muutamasta kymmenestä majavasta, jotka tuotiin turkkinsa takia Kanadasta vuonna 1946.

Aluksi niiden metsästäminen oli kiellettyä, koska kannan haluttiin vahvistuvan, eikä alueella ollut myöskään Pohjois-Amerikan tapaan susia tai karhuja tai muita luonnollisia vihollisia. Niinpä majavat alkoivatkin lisääntyä nopeasti.

Puu nurin tunneissa

Viranomaisten mukaan majavien hävittäminen on välttämätöntä, mutta sillä on myös vastustajansa. Turistit tulevat Tulimaahan katsomaan pingviinejä ja merileijonia, mutta myös pörröturkkisia, nököhampaisia majavia, joiden ahkeruus on turisteista hauskaa, mutta viranomaisista ei.

Ne pystyvät kaatamaan pienen puun parissa tunnissa ja suuren muutamassa päivässä. Puut ovat 100–150-vuotiaita. Majavat kaatavat niitä jokivarteen, jolloin vesi tulvii kaikkialle, valittaa alueen ympäristöpäällikkö Erio Curto.

Asiantuntija-apua Kanadasta

Kaavailtu tappamistapa on rujo, mutta tehokas: majavat pyydystetään ansoihin ja henki viedään lujalla iskulla päähän.

Jahtiin aiotaan pyytää asiantuntija-apua Pohjois-Amerikasta. Suurhankkeesta on solmittu sopimus myös naapurimaan Chilen kanssa, jolla on sama ongelma.

Tulimaan maakuntahallituksen asiantuntijat arvioivat, että majavien hävittäminen vie 10–15 vuotta. Tähän saakka sitä on yritetty tuloksetta maksamalla pyydystäjille palkkioita.

Lähde: Turkiseläinkokeilu meni pahasti pieleen – Argentiina tappaa hurjasti lisääntyneet majavat | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s