Yksi Suomen harvoista ammattimetsästäjistä – Ruotsin puolella seurantaan käytetään enemmän rahaa

Metästäjiä on runsaat 300 000, mutta vain harvat elävät sillä. Yksi heistä on pienpetoja pyytävä Juha Mäkimartti.

Kolmimetriset metsäsukset on kiinnitetty moottorikelkan toiselle sivulle. Ne ovat mukana aina, kun ammattimetsästäjä Juha Mäkimartti aloittaa työpäivänsä.

Arktisessa luonnossa kelkka on hyvä vehje

Sillä pääsee kauas, mutta sillä pääsee myös kauas kiinni. Sivakat on mukana sitä varten, että metsästä tullaan pois ehjin nahoin, sanoo Juha Mäkimartti.

Mäkimartti on lähtenyt varhain aamulla kotipihasta Keminmaan Liedakkalan kylästä ja oikaissut jokitörmältä Kemijoen jäälle.

Mäkimartin ammatissa työpäivän pituudesta ei ole aina tietoa, sillä erämiehen avokonttorissa saattaa venähtää pimeän tuloon asti, jos vastaan tulee tarpeeksi houkuttelevat lumijäljet.

Tänään työpäivä on alkanut jo aamuyöstä, sillä Mäkimartin omistamaan kenneliin on syntynyt hiljattain kymmenen koiranpentua.

Kellokortin olen leimannut tänään vartin yli neljä, kun aloin hoitaa koiranpentuja ja lämmitin samalla leivinuunia.

Ammattipyytäjän vieressä omaa kelkkaa ajaa aviopuoliso Susanna Mäkimartti, jonka kanssa hän on pitänyt yhtä 40 vuotta. Viimeiset kymmenkunta vuotta pariskunta on myös metsästänyt yhdessä.

Kiinteä osa jahtiporukkaa on myös kettuterrieri Una, mutta yhtä hyvin sen tilalla voisi olla suomenpystykorva tai joku koiratarhassa olevista amerikan kettukoirista.

Se mitä pyydetään, ratkaisee mukaan pääsevän koirarodun

Onko tarkoitus pyytää pienpetoja, riistaeläimiä vai metsäkanalintuja.. Kolmevuotiaan Unan kaulassa on GPS-panta, josta koira tietää olevansa töissä.

Se on nostanut kuonon pystyyn ja istuu kelkassa komeasti isännän edessä. Vaikeakulkuisessa maastossa koiran paikka on omassa kuljetuslaatikossa, mutta nyt se on nostanut tassunsa isännän hylkeennahkakintaiden päälle.

Olemme opettaneet kaikki koirat pienestä pitäen niin, että matkaa voidaan tehdä yhtä hyvin moottorikelkalla, mönkijällä tai autolla ja maastossa voidaan olla koko päivä, sanoo Mäkimartti.

Mäkimartti on matkalla tarkastamaan supikoiralle viritetyn pyydyksen, joka laukesi viime yönä.

Tieto loukun laukeamisesta kilahti sähköpostiin edellisenä yönä. Tarkoituksena on ujuttaa supikoiran kaulaan seurantapanta, joka on varustettu kahta eri tekniikkaa hyödyntävällä lähettimellä.

Lapissa on tällä hetkellä viidestä kymmeneen supikoiraa, jotka olen pannoittanut. Sen sijaan Ruotsin puolella pantasupia on enemmän, koska siellä seurantaan käytetään enemmän rahaa.

Pienpedot, suurpedot ja metsäkanalinnut – kaikki kelpaa pyydettäväksi

Valtaosa 56-vuotiaan Juha Mäkimartin tuloista tulee supikoirapyynnistä ja siihen liittyvästä koulutuksesta sekä opastuksesta.

Pelkästään turkiseläimet eivät riitä turvaamaan elantoa nykypäivänä, vaikka lajikirjo olisi kuinka monipuolinen.

Mäkimartti pyytää pienpetoja, riistaeläimiä ja metsäkanalintuja, mutta kaikkeen aika ei riitä. Hirvimetsällä hän ei ole käynyt enää vuosiin ja vähemmälle on jäänyt myös karhu- ja susijahti Itä-Suomessa.

Jos olisin lähtenyt myös hirvenpyyntiin, se olisi tarkoittanut taas paria uutta koiraa eikä vaimo olisi välttämättä tykännyt lauman kasvattamisesta, naurahtaa Mäkimartti.

Sudenpyynnistä hän kertoo luopuneensa osittain sen vuoksi, että jahti herättää niin paljon tunteita. Kokenutta pyytäjää harmittaa sekin, että koiria käytetään susijahdissa aiempaa vähemmän.

Metsästämään Mäkimartti lähtee aina koiran kanssa.

Hän uskoo, että innostuminen amerikankettukoirista ja niiden kasvatuksesta viitoitti tietä ammattipyytäjäksi.

Aluksi hän koulutti metsästäjiä ilman korvausta pienpetopyyntiin, mutta 2000-luvun alussa Ruotsin Metsästäjäliitto palkkasi hänet vuodeksi supikoirajahtiin ja opettamaan vieraslajin pyyntiä muillekin metsästäjille.

Tämän jälkeen ei mennyt enää kauan, kun Suomen riistakeskus palkkasi Mäkimartin yhteispohjoismaisen supikoirahankkeen kenttätyöntekijäksi Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteisrahoituksella.

Mäkimartin ja satojen vapaaehtoisten metsästäjien tavoitteena on estää supikoiran leviäminen Lapin kautta naapurimaihin Ruotsiin ja Norjaan. Vuosien urakointi on tuottanut tulosta, sillä supikoiraa tavataan Ruotsissa lähinnä vain Perämeren rannikkoseudulla.

Suomen riistakeskuksen mukaan vapaaehtoisia tarvitaan yhä eikä pyyntiä ole vara löysätä, sillä supikoira on nopea leviämään ja synnyttää kerralla useita poikasia. Suomen Metsästäjäliitossa uskotaan, että supikoiraa saadaan tuskin hävitettyä Etelä-Suomesta, mutta toiveissa on hillitä kannan kasvua.

Erityisesti Etelä-Suomessa supikoiran pyyntiä pitäisi keskittää aroille alueille kuten saaristoluontoon ja kosteikkoihin, sanoo Mäkimartti.

EU on määritellyt supikoiran nykyään haitalliseksi vieraslajiksi ja Suomessa on vireillä lakimuutos, joka tekisi supikoiran pyynnistä aiempaa vapaampaa. Se ei olisi enää riistaeläin vaan sitä voisi pyytää ilman metsästyskorttia.

Lisäksi pyynnissä olisi sallittua käyttää uusia välineitä kuten pimeänäkölaitteita tai peilejä.

Seurantapanta välittää tietoa eläimen liikkeistä ja lämpötilasta

Maastossa loukkuun jääneen supikoiran pannoittaminen käy Mäkimartilta ja hänen vaimoltaan nopeasti.

Ammattipyytäjä ujuttaa supikoiran kaulan ympärille muovisilmukan, joka on pitkän teräsvarren päässä. Näin hän saa loukun perimmäisessä nurkassa olevan eläimen käsiinsä ja ottaa siitä napakan niskaotteen.

Nyt otan supikoiran ulos loukusta mahdollisimman varovasti ja laitan kaulaan GPS-pannan. Laitan sen kiinni ruuveilla ja huolehdin, että panta ei tule liian tiukasti eläimen kaulan ympärille, sanoo Mäkimartti.

Lähde: Yksi Suomen harvoista ammattimetsästäjistä karttaa goretexia ja kutsuu itseään luonnonsuojelijaksi: “Vain kirkkomaa erottaa minut metsästä” | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.