Kuutostie katkaisi hirvien kesä- ja talvilaidunten välisen kulkureitin Luumäellä — Tulossa selvitys vaaratilanteiden välttämiseksi

Työssä haastatellaan muun muassa poliisia ja rautatien kunnossapitäjää sekä kuullaan metsästysseurojen, riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistysten edustajia.

Kuutostien hirviongelmaa Taavetin ja Lappeenrannan välillä selvitetään tänä keväänä. Asialla ovat Väylävirasto ja Kaakkois-Suomen Ely-keskus, jotka selvittävät, miten hirvien kulkureitit ovat muuttuneet ja minkälaisia liikenneturvallisuusongelmia siitä tulee.

Työssä haastatellaan muun muassa poliisia ja rautatien kunnossapitäjää, sillä ongelma koskee myös valtatien lähellä olevaa Luumäki—Imatra junarataa, jossa on jäänyt hirviä junan alle.

Taustalla on Kuutostien parantamisen jälkeen syntynyt tilanne, jossa riista-aidattu moottoriliikennetie katkaisee hirvien kesä- ja talvilaidunten välisen kulkureitin.

Uutta kulkureittiä etsivät hirvet pakkautuvat ajoittain riista-aidan läheisyyteen. Tästä aiheutuu vaaratilanteita etenkin valtatien pohjoispuolisella tieverkolla.

Kaksi keskustelutilaisuutta tulossa toukokuussa

Toukokuussa järjestetään Luumäellä kaksi keskustelutilaisuutta, joissa selvityksen tekijät kuulevat paikallisten metsästysseurojen, Suomen riistakeskuksen ja alueen riistanhoitoyhdistysten edustajia.

Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon tietoa ongelmasta ja pohtia yhdessä keinoja hirviongelmien vähentämiseksi.

Tilaisuudet ovat työpajatyyppisiä ja niihin sisältyy työskentelyä karttojen ääressä. Ely-keskuksen edustajien lisäksi mukana on konsulttina toimivan Plaana Oy:n suunnittelijoita sekä hirvieläinasiantuntija.

Kesän jälkeen laaditaan ehdotukset esimerkiksi luiska- ja aitarakenteiden muutoksista, joilla voidaan ohjata ja helpottaa hirvien kulkemista sekä parantaa liikenneturvallisuutta.

Tulokset julkaistaan raportissa, jonka valmistuu lokakuussa.

Lähde: Kuutostien hirviongelman kimppuun käydään kevään aikana Luumäellä — Tulossa selvitys vaaratilanteiden välttämiseksi – Uutisvuoksi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s