Pöllöille pönttöjä – luontaisia pesäpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla

Monet pöllölajit ovat suorastaan riippuvaisia pesistä ja myyristä. Lisäksi ne eivät muuta talveksi pois, vaan ovat paikkauskollisina verottamassa pikkunisäkäskantoja läpi vuoden.

Ihmisen rakentamat pesimispaikat ovat tärkeitä siksikin, kun nykyisissä hoidetuissa metsissä ei ole luontaisia pesäpaikkoja riittävästi tarjolla.

Pöntöt pitäisi pyrkiä sijoittamaan pöllöjen ihanteelliseen elinympäristöön, joka kaikilla mainituilla lajeilla poikkeaa toisistaan. Se on tärkeämpää kuin etäisyys naapurilajin tai naapurireviirin pönttöön.

Lehtopöllö ei kaihda asuttujakaan alueita toisin kuin muut kaksi lajia.

Lisäksi pöllöt saattavat vaihtaa vuodesta toiseen pesiään, joten samalle reviirille, muutaman neliökilometrin alueelle, voi hyvinkin ripustaa pari kolme pönttöä.

Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että pöllö ilmestyy pönttöön pesimään.

Etelä-Suomessa on monin paikoin melko paljon pöllötutkijoiden asettamia pönttöjä. Tutkijoiden pöntöistä valtaosa on aina tyhjinä tai niissä on oravan tai talitiaisen pesä.

Metsänomistajat suhtautuvat pönttöihin yleensä ottaen hyvin ja ilmapiiri on myönteinen, pöllöperheen kodin laittamisesta sovitaan metsänomistajan kanssa.

Kaikkien on puhallettava yhteiseen hiileen. Silloin hyötyy metsätalous, lintututkija, metsänomistaja ja pöllö itse.

Viirupöllö on erinomainen apulainen taimikonhoidossa.

Myyrät tuhoavat taimikoita ja yhden pöllöperheen päivittäinen energiantarve saattaa vaatia useita kymmeniä myyriä. Poikanen voi syödä 4–6 myyrää päivässä.

Osa linnuista, kuten pöllöt, vesilinnut, tervapääsky, tuulihaukka ja uuttukyyhky, ei kuljeta pesäaineksia pönttöönsä. Laita niitä varten pöntön pohjalle pehmikettä, kuten sahanpurua, pellavaa, sammalta tai turvetta.

Pehmikettä on oltava riittävästi, jotta emo voi tehdä pesästä tarpeeksi syvän. Jos pehmikettä on liian vähän, pöntön pohja jää paljaaksi, jolloin pesässä makaavat munat voivat jäätyä.

Viirupöllö pesii koko eteläisessä Suomessa Metsä-Lappiin asti. Kanta on tiheimmillään Hämeessä ja Keski-Suomessa.

Yleensä tämä pöllölaji suosii tuoreita ja varttuneita kuusivaltaisia kangasmetsiä, mutta se pesii säännöllisesti myös kuivilla kankailla, korvissa, rämeillä ja lehdoissa. Pesäpaikan yleensä määrää sopivan puun löytyminen, pesäkseen viirupöllö kelpuuttaa ontot puuntyngät, puunkolot, risupesät sekä pöntöt.

Luonnonpesien määrä on laskenut sitä mukaa, mitä pönttöjen määrä ja saatavuus on noussut. Tämä onkin syy siihen, että viirupöllökanta on pysynyt vakaana.

Huuhkajan pesintää voidaan edistää jättämällä pesimäjyrkänteiden ja kallioiden puusto luonnontilaiseksi.

Suuret suojapuut ovat tärkeitä pesän lähettyvillä, sillä lintuparit käyttävät niitä vartiopaikkoina havaitakseen mahdolliset vaaratekijät ajoissa.

Laji on äärimmäisen herkkä häiriötekijöille, ja jos huuhkajaemo häädetään kerrankin pois pesältään, se johtaa todennäköisimmin pesän hylkäämiseen.
Maaliskuusta kesäkuuhun tulisi välttää tiedossa olevilla pesimäalueilla liikkumista

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.