Rengastus on linnulle lyhyt stressi mutta tutkijalle pitkä ilo

Rengastus on halpa ja tehokas keino seurata lintujen elämää. Urpiaisia tuli Suomeen jo syksyllä laumoittain, ilmeisesti hyvinkin pitkien matkojen päästä. Siksipä niitä on tänä talvena riittänyt massarengastukseen asti – toisin kuin monia muita pikkulintulajeja.

Muita lintuja on todella heikosti. Täällä Suomessa on ollut niin huonoja pesintäkesiä, että esimerkiksi tiaiset on todella vähissä, Helle harmittelee.

Mutta urpiaisista ei ole pulaa

Viime vuonna Suomessa rengastettiin noin 40 000 urpiaista, mikä on lajiennätys. Koskaan aiemmin yhtä lajia ei ole rengastettu vuodessa näin paljon, kertoo Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastusosaston johtaja Jari Valkama.

Haastattelua edeltävänä päivänä pakkasmittari oli näyttänyt parinkymmenen miinusasteen lukemia, eikä jutunteko olisi tuolloin onnistunut.

Kovalla pakkasella annetaan linnuille ruokarauha, Helle muistuttaa.

Talvipäivä on muutenkin lyhyt, ja linnun on käytettävä valoisa aika tehokkaasti hyväkseen, jotta sen elimistö saa kaipaamaansa polttoainetta.

Leutoina talvipäivinä rengastus kuitenkin käy päinsä, sillä yhden pikkulinnun merkitsemiseen kuluu kokeneelta rengastajalta vain muutama minuutti. Linnulle tilanne on stressaava, mutta kokemuksen perusteella Helle uskaltaa väittää, ettei siitä jää siivekkäälle katkeria muistoja.

Muutaman minuutin kestävän operaation aikana Heikki Helle nappaa linnun vasempaan kouraansa ja irrottaa oikealla kädellä. Luonnontieteellisestä keskusmuseosta saamansa pikkuruisen alumiinirenkaan säilytysnauhasta, kietoo sen linnun nilkan ympärille ja nipistää renkaan löysästi kiinni pihdeillä.

Renkaassa on linnun oma numerosarja, ikään kuin henkilötunnus, sekä tiedot rengastuspaikasta, rengastajasta ja siitä, että kyseessä on Helsingin yliopiston alaisen museon rengas.

Linnun siivenmittaus

Lopuksi Helle mittaa linnun siivenmitan, puhaltaa karvapeitteen sivuun sen vatsan päältä ja arvioi ihonalaisen rasvan määrän.

Pikkulinnun nahka on niin ohut, että rasva kuultaa sen läpi. Rasvakerros kertoo, onko lintu saanut riittävästi ruokaa vai uhkaako sitä nälkiintyminen.

Helteen pihapiiristä rengastetuilla urpiaisilla on ollut ruokaa riittävästi, sillä vatsapuolelta kuultaa mukavasti ihonalaista valkoista rasvaa, jonka turvin jaksaisi lähteä vaikka muuttomatkalle.

Kun lintu on lennähtänyt rengastajan kädestä matkoihinsa, Helle kirjaa mittaamansa lukemat kuluneeseen mustakantiseen muistivihkoon. Miehelle on kertynyt vuosien varrella jo parikymmentä rengastusvihkoa – yksi jokaista rengastusvuotta kohden.

Arvokkaimmat tiedot siirrän kyllä nettiin ja ilmoitan ne Luonnontieteellisen museon ylläpitämään järjestelmään, mutta kaikki vihkot ovat tallessa.

Tietojen ilmoittaminen on tärkeää, sillä rengastusta ei tehdä vain huvin vuoksi.

Vesilintujen nykyvaiheista tiedetään vain vähän

Tiedot tallennetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistoihin, ja niitä on hyödynnetty jo lukuisissa väitöskirjoissa ja muissa tutkimuksissa.

Rengastettuja lintuja seuraamalla saadaan arvokasta tietoa siivekkäiden lentoreiteistä, muutto- ja pesimäalueista, eliniästä – ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista linnun elämään.

Rengastuksen kautta on saatu selville esimerkiksi linnuille tärkeitä alueita, joille on voitu sitten kohdistaa suojelutoimia, rengastustoimiston johtaja Jari Valkama kuvailee.

Rengastettavien lintulajien kirjokin saisi olla nykyistä laajempi. Rengastustoimiston johtaja toivoo, että etenkin vesilintuja ja kahlaajia merkittäisiin nykyistä enemmän.

Vesilintuja rengastettiin lähinnä 60- ja 70-luvulla, ja tietomme ovat vanhentuneita. Vesilintujen nykyvaiheista tiedetään vain vähän, Jari Valkama harmittelee.

Suomessa lintujen rengastukset aloitettiin 1900-luvun alkupuolella, ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 1913.

Tähän päivään mennessä meillä on rengastettu noin 11,5 miljoonaa lintua. Eniten Suomessa on tähän mennessä rengastettu yleisimpiä pönttölintuja kuten talitiaisia.

Lähde: Rengastus on linnulle lyhyt stressi mutta tutkijalle pitkä ilo | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.