Näätä on kuusikoiden salaperäinen asukki

Näätä on kuusikoiden salaperäinen asukki, jonka vain harvat ovat luonnossa tavanneet. Näätä kun liikkuu ja saalistaa vain yöllä, ja vetäytyy valoisaksi ajaksi päivälepopaikkaansa eli komoon. Puunkolossa, oravanpesässä tai onkalossa lumen alla nukkuessaan se kerää voimia seuraavan yön koitoksiin.

Sallan pohjoisreunalla itärajan tuntumassa sijaitseva Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasema on niittänyt kansainvälistä mainetta näätätutkimuksillaan. Missään muualla näätää ei ole seurattu yhtä pitkään ja perusteellisesti, vaikka näätätutkijoita riittää maailmalla jopa oman kansainvälisen järjestön ylläpitäjäksi.

Värriössä yön kulkijaa on seurattu jatkuvasti jo 27 vuotta. Tutkijat ovat jäljittäneet Itä-Lapin näätiä yli 20 000 kilometriä, ja keränneet niiden jäljiltä lähes 8 000 ulostenäytettä. Tuloksena on uraauurtavaa tietoa erityisesti näädän elintilan ja ravintovarojen käytöstä. Samalla monet sitkeästi eläneet käsitykset lajista ovat osoittautuneet vääriksi.

Eläinkunnan selviytyjä ja taitava opportunisti

Näätä on erikoistunut käänteisesti moniin sukulaislajeihinsa verrattuna. Kun kärppä ja lumikko elävät lähes tyystin myyrien varassa, ja saukko popsii vain kaloja, niin näätä on kuin entinen Lapin jätkä. Se ottaa leipänsä sieltä, mistä se kulloinkin helpoiten löytyy.

Näädällä on laaja elinalue, eikä se kuluta voimiaan turhiin reviirikahinoihin.

Puolitoistakiloinen koiras saattaa asuttaa jopa 80 neliökilometrin aluetta. Se tarkkailee muiden eläinten liikkeitä, joustaa, sopeutuu ja kohdentaa oman saalistuksena parhaiten saatavilla oleviin lajeihin.

Hyvinä oravavuosina näätä elää oravilla, myyrävuosina se napsii myyriä ja vaellusvuosina sopuleita. Kesällä maistuvat linnunmunat, ja haaskoillakin se vierailee mielellään. Mutta kasviksetkin kelpaavat. Syksyisin näätä elää tiukan paikan tullen pihlajanmarjoilla, mustikoilla tai puolukoilla, joita se kaivaa varvikosta vielä lumen altakin.

Tutkijat havaitsivat näädän kaivavan myös maata, ja kesti kotvan, ennen kuin lemu paljasti arvoituksen. Näätä herkutteli sienillä, pahanhajuisilla jänönmukuloilla.

Yltäkylläisyydessä näätä saattaa erehtyä ahneeksi, mutta koskaan se ei ole turhan ronkeli. Sopulivuonna kauan sitten näädät pyydystivät niitä niin paljon, että osa jäi hangelle lojumaan. Kevätaurinko kuivatti sopulinraadot, ja näädät söivät seuraavana talvena ”kuivalihat” hangen alta nahkoineen päivineen.

”Näätä on pesunkestävä opportunisti”, Värriön aseman johtaja, kansanedustaja-professori Erkki Pulliainen arvioi.

Haitat riistakannoille vahvasti liioiteltuja

Sallalainen tutkimusteknikko Teuvo Hietajärvi on jäljittänyt Värriön näätiä 20 vuotta, hyvinkin 10 000 kilometrin jotoksen pahimmillaan 46 asteen pakkasessa. Siinä on syntynyt jo syvä henkilökohtainen suhde eläimeen.

”Meille on tullut näädästä ihan erilainen kuva kuin se yleinen väite verenhimoisesta pedosta. Se on tosiasiassa hyvin sympaattinen eläin”, hän sanoo.

Kanalintujen ja jänisten osuus ravinnosta on aika pieni, ja riippuvainen kantojen vahvuudesta. Tutkimusten perusteella näätä tappaa kanalinnun vain joka 600. kulkemaansa kilometriä kohti, eli noin joka 130. talviyö.

”Itse olen koko työurani aikana löytänyt näädän jäljiltä vain yhden teeren ja yhden jäniksen”, Hietajärvi kuvailee.

Pehmoleluna erämaiden kultakurkkua ei silti sovi pitää. Hietajärvi tunnustaa käsittelevänsä mieluummin pienempiä naaraita.

Puolitoistakiloinen koiras on jo melkoinen voimanpesä. ”Rukkasten ja lapasten kanssakin on joskus hankalaa, paljain käsin ei puhettakaan.”

Itä-Lapin näätäkanta on tasaisen harva, eikä se tehopyyntiä kestäisi. Tutkijat arvioivat näätien vähentyneen 1980-luvun jälkeen, ja riistanhoitopiiri onkin jo toppuutellut pyytäjiä. ”Ei näätä mitenkään uhanalainen nykyisellään silti ole”, Hietajärvi arvioi.

Tilanne oli uhkaavampi sotien jälkeen, kun metsästyspaine oli kova. Näädän nahka oli niin arvokas, että päiväkausien jäljityskin toi vielä kunnon tuntipalkan. Sallassa elää yhä sanonta, jonka mukaan yksi näädännahka vastaa kuukautta savotassa. Jonkun tiedetään myös ostaneen kahdella nahkalla hyvän työhevosen.

Hiihtomestareita ja erämiestaitajia

Näätä on pistämätön yösuunnistaja. Se löytää asentopaikkansa pilkkopimeässäkin merkitsemällä reittinsä omilla eritteillään ja käyttämällä hajujälkiä reimareina myöhemmillä reissuillaan.

Tutkijat jäljittävät näätiä päivällä, edellisestä lepopaikasta seuraavaan. Värriön tutkimusmestareina on ollut jopa sotilashiihdon MM-mitalisteja, sillä näädän jäljillä pysyvät vain kovakuntoiset, taitavat erämiehet.

Yleensä näädän yötaival on vain muutamia kilometrejä, mutta pahimmillaan jäljittäjät ovat joutuneet hiihtämään peninkulmakaupalla lyhyen kaamospäivän aikana.

Eri yksilöt piti alkuun erottaa jäljen koon, muodon ja eläimen käyttäytymisen perusteella, mutta 1980-luvun puolivälissä saatiin radiolähettimet työtä helpottamaan.

Seurannassa on ollut kymmeniä näätiä, joista pisimpään eli viitisen vuotta oli tarkkailtavana vanha koiras Panu. Yleensä uudet eläimet on jäljitettävä, pyydettävä ja varustettava radiopannalla joka syksy, sillä lähetin kestää harvoin vuotta pitempään.

Toistaiseksi kaikki näädät on merkitty aikuisena.

Tutkijat eivät ole löytäneet yhtään pesää, vaikka karhun ja ahmankin asumuksia on tielle sattunut. Naaraita on pesälöydän toivossa seurattu lähettimelläkin, mutta turhaan.

Jäljittäjien onneksi näätä ei erehdy tuuliseen tunturiin juuri koskaan. Suotkin se yleensä kiertää metsälaiteita myöten. Puut tarjoavat näkösuojan ilmasta uhkaavaa huuhkajaa tai kotkaa vastaan, ja niihin voi kiivetä myös kettua pakoon.

Näätä on erinomainen puissa kiipeilijä, mutta vastoin yleistä luuloa se kulkee pääasiassa hangella ja maassa. Puihin se nousee yleensä vain saalistamaan tai tähystämään.

Näätä on kuusikoiden salaperäinen asukki.
Näätä on selviytymisen mestari | Luonto | Kaleva.fi.

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.