Mehiläiset ovat marjastajan paras kaveri! Mehiläispesä voi kaksinkertaistaa alueensa sadon heikkona mustikkavuonna

Mehiläiset lisäävät satoa ja parantavat metsämarjojen laatua, sanovat mehiläishoitajat. Mehiläistarhaajat eri maissa ovat myyneet pölytyspalvelua maanviljelijöille ja puutarhureille.

Ideana on, että mehiläispölytyksen avulla saadaan suurempi ja parempilaatuinen sato.

Viime vuosien tutkimukset tukevat väitettä myös metsämarjojen osalta

Luonnonvarakeskuksen ja Kainuun ely-keskuksen tutkimuksissa ilmeni, kuinka mustikkasato parani mehiläispesillä.

”Heikkona mustikkavuonna sato pystyttiin parhaimmillaan kaksinkertaistamaan. Vaikutus ulottui joidenkin satojen metrien päähän pesästä. Hyvinä satovuosina vaikutusta ei juuri ollut”, sanoo asiaa tutkinut vanhempi tutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.

”Pölyttäjähyönteisten määrä on tärkein yksittäinen tekijä marjasadon onnistumiselle, aivan olennainen.

Hyönteiset joko tuovat sadon tai ovat tuomatta. Suomalaisista luonnonmarjoista vain tyrni ja variksenmarja ovat tuulipölytteisiä”, Peltola muistuttaa.

Tervosetkin ovat törmänneet ajatukseen mehiläisten lisähyödystä

”Marjastajat kysyvät, missä pidämme pesiä. He ovat varmaan todenneet, että niiden ympärillä on paremmat marjat”, Pirjo Tervonen kertoo.

”Mitä paremmin kukka on pölyttynyt, sitä parempia marjat ovat laadultaan ja sitä tasaisemmin sato kypsyy. Marjat ovat kiinteämpiä.”

Lähde: Aarre: Marjastajan paras kaveri? Mehiläispesä voi kaksinkertaistaa alueensa sadon heikkona mustikkavuonna

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.