Loukkupyynti jakaa mielipiteet

Pienpetojen metsästyksessä käytettävä loukkupyynti vaatii tarkkaavaisuutta, huolellisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kaikkia tämä metsästystapa ei miellytä.

Supikoirien, kettujen ja minkkien kaltaisten pienpetojen metsästämisessä yksi tehokkaimmista keinoista on mielipiteitä jakava loukkupyynti. Loukkuja on kahdenlaisia, elävänä pyytäviä sekä hetitappavia.

On äärimmäisen tärkeää estää se, ettei loukkuihin mene muita lajeja, esimerkiksi loukkujen suuaukkojen kokoja säätelemällä.

Etenkin elävänä pyytävien loukkujen käyttö on Kaakkois-Suomen riistakeskuksen riistapäällikön Erkki Kiukkaan mukaan Suomessa vähenemään päin. Sellaiset on kerran vuorokaudessa tarkistettava, joten niitä käytettäessä on käytännössä asuttava lähellä metsästysmaita, Kiukas sanoo.

Sellaiset on kerran vuorokaudessa tarkistettava, joten niitä käytettäessä on käytännössä asuttava lähellä metsästysmaita, Kiukas sanoo.

Metsästyskortin ja -oikeuden hankkimisen lisäksi loukkupyynnin harjoittajien on syytä kiinnittää huomiota virallisiin metsästysaikoihin.

Esimerkiksi pentueelliset naaraat ovat rauhoitettuja toukokuun alusta heinäkuun loppuun.

Uroksia olisi tuona aikana mahdollista pyytää, mutta niistä mahdollisesti talteenotettava turkis on parhaimmillaan vasta loppuvuodesta, Kiukas tähdentää.

Loukkupyynti jakaa mielipiteet | Yle Uutiset | yle.fi.

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s