Metsästäjiä on viime aikoina patisteltu tehostamaan pienpetopyyntiä erityisesti metsäkanalintukantojen suojelemiseksi. Metsästettävistä pienpedoista lähes kaikki lukeutuvat turkisriistaan.
Entisaikoina kettu ja näätä olivat turkisten aatelia
Niiden nahkoja himoittiin, ja niillä oli erittäin suuri taloudellinen merkitys. Piisami ja majava eivät ole petoja, mutta niidenkin turkkia arvostettiin.
Turkisriistan pyyntiin innostuneita ja jopa erikoistuneita metsästäjiä löytyy yhä. Joensuun Särkivaarassa tapaan vannoutuneen metsästäjän ja turkisriistan puolustajan.
Kari Ikonen on yli 300 näädän mies. Kettuja on vuosien saatossa tullut kaadetuksi satakunta, piisameita useampikin sata.
Ei keliä, ettei näätämies suunnistaisi jäljille, monesti kaverin kanssa. Yksi innokkaimmista kanssametsästäjistä on lankomies, ilomantsilainen Veli Puumalainen. Hänen näätäsaldonsa huitelee viidensadan tietämissä.
Ikonen metsästää turkisten lisäksi kaikkea riistaa minkistä suurpetoihin. Aikanaan päivätyö teurastajana, viimeiset kymmenkunta Kiteen opetusteurastamossa, vei paljon aikaa.
Silloin illat ja viikonloput piti käyttää metsästykseen mahdollisimman tarkkaan. Nyt eläkepäivien myötä aika harrastuksen parissa on lisääntynyt entisestään.
Näätää, metsien kultakurkkua, on pidetty vaikeasti tavoitettavana saaliina. Intoa, sitkeyttä ja hiihtohaluja se ainakin vaatii.
”Hyvästä koirasta ei ainakaan haittaa ole etenkään näädän loppujäljellä”, Kari Ikonen sanoo.
Ikosen vuotuinen näätäsaalis vaihtelee viiden ja parinkymmenen kultakurkun välillä.
Legendaarinen näätäreppu
”Onnistuneen kaadon jälkeen ihaillaan tietenkin saalista. Tarkastellaan, onko se uros vai naaras ja minkä kokoinen se on. Legendaarisesta näätärepusta löytyy myös kaatosuklaa, joka kruunaa onnistuneen jahtipäivän.”
Näätäreppu pitää sisällään myös muut välttämättömät jahdissa tarvittavat varusteet ja tarvikkeet: näätäraudat, lapion, kirveen, puukon, tulentekotarpeet ja ensihoitotarvikkeet.
”Jos metsällä sattuu vahinko tai muuten harmittaa ja kotiin kömpii märkä ja väsynyt metsästäjä, löytyy kotoa lähihoitaja”, kuittaa keittiön periltä hoitoalalla työskentelevä vaimo Aila Ikonen.
Parin viime vuoden aikana näätäkannat ovat Ikosen mukaan kasvaneet.
Parhaita maastoja ovat soiden laitamat, vanhat metsät, heinikkoiset aukot – ja kyllä se taimikkokin näädälle kelpaa.
Näädän kulkua ohjaavat sen omat saaliit: pikkujyrsijät ja myös kanalinnut. Riistalintujen munarosvona ja poikueiden tuhoajana sitä erityisesti pidetään ja siksi pyydetään.
Kaikki metsästä saatu on arvokasta
Sienet ja marjat päätyvät myös hyötykäyttöön. Kalastamallakin Ikonen rikastaa perheen ruokapöytää. Metsäpäiviä hänelle kertyy vuodessa lähes se määrä, joka kalenterista löytyy.
Kaikista metsästystapahtumista löytyy kirjallinen tallenne. Päiväkirjoja on vuosien varrella kertynyt lukuisia, samoin videoita ja valokuva-albumeja.
Saalis käsiteltävä oikein
Arvokkaan luonnonvaramme hyötykäyttöä edistämään ja arvostamaan on perustettu Suomen luonnonturkisyhdistys. Yhdistys painottaa luonnonturkisten eettisyyttä, vastuullisuutta ja haltuunoton laillisuutta.
On tärkeää, että metsästäjien saaliit myös turkisriistan osalta tulevat hyötykäyttöön.
Koko Suomen näätäsaalis vaihtelee nykyisin 20 000 yksilön vuositasolla kannoista ja pyyntikeleistä riippuen.
Näätäjahti jatkuu saloillamme ja nykyisin myös hyvin lähellä asutusta maaliskuun loppuun saakka.
Ensiluokkaisesta näädän raakanahasta metsästäjä kuittaa ehkä parinkympin vaivanpalkan nylkemisestä ja nahan kuivaamisesta.
Kari Ikosen mielestä turkisriistankin käsittelyssä tärkeintä on huolellisuus.
”Pyrin nylkemään saaliin mahdollisimman nopeasti. Rasva kaavitaan tarkoin pois ja nahka kiinnitetään oikeankokoiselle taanalle. Ensin nahkapuoli ulospäin, ja päivän jälkeen voidaan turkki kääntää näkyville”, Ikonen opastaa.
Hirvikota 