Erikoinen fossiililöytö: 210 miljoonaa vuotta sitten elänyt ”Wavelin lohikäärme” murskasi ja söi eläinten luita

Valtaosa petodinosauruksista käytti terävää purukalustoaan saalislihan pureskeluun, ja niiden ei ole yleisesti katsottu olleen luunsärkijöitä.

On kuitenkin yksi poikkeus: Tyrannosauridae-heimo, johon kuului esimerkiksi Tyrannosaurus rex.

Tutkijapiireissä uskotaan muun muassa lukuisten luisten ulostelöytöjen perusteella, että T. rex ja sen heimokumppanit olisivat käyttäneet luita hyödykseen.

Kymmenestä Smok wawelskin ulostekappaleesta kolme päätyi ruotsalaistutkijoiden tarkasteltavaksi röntgenmikrotomografian mahdollistamalla menetelmällä: vähän kuin sairaalassa tehtävä tietokonekerroskuvaus (TT-kuvaus), mutta röntgensäteet ovat huomattavasti voimakkaampia.

Skannaus paljasti, että ulostekappaleet koostuivat jopa 50-prosenttisesti saaliseläinten, kuten suurten sammakkoeläinten luista.

Koproliiteista löytyi myös rikkoutuneita hampaita, jotka kuuluivat mahdollisesti pedolle itselleen ja jotka se nieli tahtomattaan pureskellessaan luita.

Ruotsalaistieteilijät onnistuivat todentamaan kymmenen kookkaan Puolasta löytyneen koproliitin eli fossiloituneen ulostekappaleen jääneen jälkeen Smok wawelski -arkosaurilta. Kyseiset koproliitit pitivät sisällään paljon pureskeltuja luusirpaleita.

Ruotsalaisryhmä kertoi havainnoistaan Scientific Reports -tiedejulkaisussa.

Lähde: Erikoinen fossiililöytö: 210 miljoonaa vuotta sitten elänyt ”Wavelin lohikäärme” murskasi ja söi eläinten luita – Tekniikan Maailma

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.