Lääkäri varoittaa tavasta kulkea nilkat paljaana – Akillesjänne­tulehduksesta toipuminen voi kestää jopa kaksi vuotta

Akillesjänteiden tulehdus uhkaa varomatonta talviliikkujaa, sanoo ylilääkäri Jari Parkkari Tampereen urheilulääkäriasemalta.

Huonosti pukeutuneena treenaaminen aiheuttaa elimistössä stressitilan. Syke saattaa jäädä treenin jälkeen korkealle, koska elimistö yrittää korjata keuhkoja ja lihaksia takaisin normaalitilaan.

Pakkassäällä nenä ja suu kannattaa ehdottomasti suojata esimerkiksi kaulaliinalla.

Myös pää, kädet ja varpaat on hyvä suojata kunnolla.

Ihminen hikoilee runsaasti päästä ja jaloista, jonka takia yksi mainio keino on panna päähän ohuempi pipo ja korvaläpät. Näin pää ei kastu hiestä niin paljon.

Goretex-kengät ovat talvisin hyvä vaihtoehto kävelyyn, mutta ei juoksemiseen.

Juostessa muodostuu lämpöä niin paljon, että suosittelen ennemminkin merinovillasukkia ja tavallisia juoksukenkiä, joissa on nastat.

Alimmaiseksi vaatekerraksi kannattaa pukea hengittävä, tekninen materiaali, joka ei kastu niin helposti.

Vaikka puuvillapaita tuntuu ihoa vasten mukavalta, sen kanssa tulee nopeasti ongelmia, koska puuvilla kerää hien itseensä ja muuttuu märäksi. Se tarkoittaa sitä, että kohta paleltaa.

Alimman vaatekerroksen päälle suosittelen esimerkiksi villaa, koska villassa on ilmaa, joka eristää lämpöä. Myös alaselkä ja sukuelimet kannattaa pitää lämpiminä angoravaatteilla. Angoravilla on joustavaa materiaalia, joka toimii erinomaisena eristeenä.

Päällimmäiseksi sitten tuulelta suojaava vaatetus. Liikaa ei kannata toki laittaa päälle, koska urheillessa kehittyy lämpöä.

Kylmä sää ei ole rasite ainoastaan keuhkoille ja hengitysteille, vaan myös jänteille ja silmille. Jänteet kipeytyvät ja tulehtuvat pakkasella lämmintä säätä helpommin.

Yleinen kuntoilijoiden vaiva talvisin onkin akillesjännetulehdus, josta toipumiseen voi mennä jopa kaksi vuotta.

Siksi nilkat kannattaa aina ulkona treenatessa suojata säärystimillä. Nuorison keskuudessa on nykyään muotia kulkea kovillakin pakkasilla nilkat paljaana, eikä siinä ole järjen häivää.

Lähde: Lääkäri varoittaa nuorten tavasta kulkea nilkat paljaana – Akillesjänne­tulehduksesta toipuminen voi kestää jopa kaksi vuotta – Hyvinvointi – Helsingin Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.