Metsäkanalinnut ovat talven mestariselviytyjiä

Niillä on omasta takaa lumilapio, untuvatakki ja kiipeilykengät. Kun lunta tupruttaa ja pakkanen puree, kanalinnut syöksyvät suoraan lennosta hangen sisään.

Ne majailevat pääosan talvesta kiepissä lumen alla. Kylmimpänä aikana lumi on lintujen koti jopa 20–22 tuntia vuorokaudesta.

Kieppi on pikku potero, kolo, jonka lintu kaivaa lumen alle. Teerelle näkösuojaan pääsy on hyvin tärkeää. Huonoissakin lumioloissa ne yrittävät kaivautua vimmaisesti.

Vapaa ilmatila on tärkeä, koska liikkumaton ilma eristää. Kun lumipeite paksunee ja linnut alkavat päästä piiloon, ne panostavat ensin kiepin korkeuteen. Sieltä pitää löytyä ilmatila. Kieppi antaa myös turvaa vihollisilta.

Kiepissä yöpyvä lintu säästää 30-50 prosenttia energiankulutuksestaan. Vaikka ulkona olisi parikymmentä pakkasastetta, on kiepissä muutama lämpöaste. Se vähentää linnun lämmönkulutusta, eikä sen tarvitse käyttää lihasvärinää, joka antaa kylmässä lepäävälle linnulle lisälämpöä.

Kieppi on yksi talviluonnon jännittävimmistä sopeutumista. Kaikki Suomen metsäkanat metso, teeri, pyy, riekko ja kiiruna hakevat suojaa lumesta.

Sukellettuaan lintu kaivautuu nopeasti jopa metrin eteenpäin. Käytävän päähän se muotoilee jalkoja ja siipiä täristäen itselleen tilavan ontelon.

Nukkumapaikka ei ole syvällä. Yöpyjä asettuu lähelle lumen pintaa, jotta se kuulee, milloin kettu tulee. Silloin se ponkaisee pakoon tuhatta ja sataa.

Lumen alla on lämpimämpää kuin taivasalla. Vaikka ulkona paukkuisi parinkymmenen asteen pakkanen, kiepissä on lämpöasteita. Siellä lintu säästää jopa puolet energiankulutuksesta.

Metson suku on lintujen selviytymistarina. Pertti Koskimiehen teksti ylistää pohjoisen luonnon spesialisteja.

Kaikki Suomessa elävät metsäkanalinnut syövät talvella puumaista ravintoa, joten niiden ruuansulatuselimistön koko ja toiminta vaihtelevat vuodenaikojen mukaan: aineenvaihdunta laskee ja ravinnon käsittely muuttuu.

Ne siirtyvät talvella käyttämään superrunsasta ravintoa, josta ei tule pulaa, mutta joka on hyvin hankalasti käsiteltävää. Siinä on hyvin hienopiirteisten sopeutumien kirjo.

Metso syö talvella männynneulasia, mikä on mahdollisimman ongelmallista ravintoa. Neulaset sisältävät runsaasti pihkoja, jotka ovat suoraan myrkyllisiä ja jotka metso joutuu tekemään vaarattomiksi.

Silmuja ”hakoessaan” metsot suosivatkin vahingoittuneita puita, joiden neulasissa on vähemmän ruuansulatusta vaikeuttavia hartsiaineita.

Kuusikiloisen ukkometson säilyminen hengissä puoli vuotta pihkaneulasia popsimalla on talven ihme. Ilman kieppiä lintu olisi tuhoon tuomittu.

Metsäkanalinnuilla ja varsinkin metsolla on lisäksi erittäin pitkät parilliset umpisuolet, jotka kaksinkertaistuvat talvella. Myös suoliston mikrobifauna muuttuu. Siten ne kykenevät hajottamaan selluloosaa ja ligniiniä sekä tekemään neulasten haitta-aineet vaarattomiksi.

Talveksi höyhenpuku tiivistyy ja pidentyy. Höyhenen tyvestä haarautuva ja ilmaa sitova lisäuntuva on kanalintujen erikoisuus – oivallinen untuvatakki.

Metsäkanoilla lisäuntuva on tuuheaa ja kolmasosan pidempää kuin etelän serkuilla, peltokanoilla. Superuntuvatakin sisälle mahtuu enemmän lämmittävää ilmaa. Pörhistämällä eristävä ilmamäärä lisääntyy entisestään.

Höyheniä löytyy runsaasti muualtakin. Luonnon luokittelijan Carl von Linnén mielestä riekon varpaat muistuttivat jäniksenkäpälää. Siksi riekko sai ensin nimekseen Tetrao lagopus, jänisjalkainen metso.

Höyhenvarpaat ja pitkät kynnet mahdollistavat hangella tarpomisen. Puolikiloinen lintu uppoaa lumeen vain muutaman sentin, koska sen paino jakautuu laajalle. Riekon kulku hangella on kuin lumikengillä kävelyä.

Varpaista saa myös kätevän lumilapion. Niiden sivuilla kasvaa lusikan muotoisia sarveislisäkkeitä. Lisäkkeet ovat sitä leveämmät, mitä lumisemmassa ilmastossa laji elää. Lapiomaisella jalalla kiepin kaivaminen käy käden käänteessä.

Jalanpohjasta löytyvät kanalinnun liukuesteet. Poikittaiset ihoharjanteet takaavat pitävän otteen jäästä tai kivestä. Niiden avulla kiiruna kiipeää jyrkännettä ketterämmin kuin vuorikiipeilijä. Haluaisin samanlaiset alppikengät.

Tämän kaiken Metson suku kertoo väkevin kuvin. Suomen palkituimman luontokuvaajan Markus Varesvuon otokset pysäyttävät. Ne vievät niin lähelle lintuja, että lukija voi kuvitella olevansa mukana metsässä.

Tiedonjanoinen ei kirjaan pety. Tiesitkö, että metsoja elää Suomessa kiloina mitaten enemmän kuin mitään muita lintuja, 3 500 tonnia.

Toinen huima yksityiskohta: joka kevät emolinnut pyöräyttävät 50 miljoonaa metsäkananmunaa.

Metson suku – Suomen kanalinnut. Markus Varesvuo ja Pertti Koskimies, Docendo 2015. 240 s.

Lähde: Metsäkanat ovat talven mestariselviytyjiä – Tiede – Tiede – Helsingin Sanomat

Tallenna

Tallenna

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.