Pöytyän Auvaisissa epäiltiin liikkuneen susia – aamulla jälkiä löytyi pohjoisempaa

Pöytyän Auvaisissa epäiltiin liikkuneen torstaina kaksi sutta. Facebookin Susivaroitukset-ryhmässä julkaistussa päivityksessä kuvailtiin, että kaksi sutta juoksi pellolla keskustan tuntumassa kohti koulua. Päivitys on sittemmin poistunut, mahdollisesti virheellisenä.

Suomen Riistakeskuksen petoyhdyshenkilö Hannu Aalto ei ole kuullut havainnosta, mutta piti sitä alkuillasta mahdollisena.

Aamulla oli jälkihavaintoja Pöytyällä noin viisi kilometriä pohjoiseen Auvaisista.

Auvainen ei omakotitaloalueena ei ole tyypillistä susien liikkumisaluetta.

Lähde: Pöytyän Auvaisissa epäiltiin liikkuneen susia – jälkiä löytyi aamulla pohjoisempaa – Paikalliset – Turun Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.