Jo varhaiset ihmiset saattoivat tuhota luontoa – Ajoitus sopii ihmisen levittäytymisen aikatauluun

Afrikan isojen eläinten häviämisessä näkyvät ihmisen jäljet, tiivistää Berliinin luonnonhistoriallisen museon paleontologi Faysal Bibi.” Ihmiset saapuvat, suuret eläimet kuolevat”, Bibi tiivistää sähköpostissa.

Eläimet alkoivat huveta esimerkiksi Euroopassa noin 30 000 vuotta sitten, Amerikassa 12 000 vuotta sitten ja Uudessa-Seelannissa 700 vuotta sitten. Ajoitus sopii nykyihmisen levittäytymisen aikatauluun.

Bibin ja kollegoiden tutkimus aiheesta julkaistiin Journal of Human Evolution -tiedelehdessä vuonna 2017.

Suurten eläinten häviämisen syy on kiistanalainen aihe. Monet tutkijat kannattavat luonnollista selitystä, joka voisi olla muuttuva ilmasto.

Helsingin yliopiston evoluutiobiologian professori Mikael Fortelius vertaa kiistaa keskusteluun säästä ja ilmastosta. Yksittäisessä tapauksessa voi olla mahdotonta sanoa varmasti, johtuiko juuri tämä hirmumyrsky ilmastonmuutoksesta – tai tappoiko ihminen juuri tämän lajin sukupuuttoon.

”Mutta isot trendit ovat pelottavan selvät”, sanoo Fortelius, joka oli mukana Bibin tutkimuksessa.

Afrikan sukupuutot alkoivat jo useita miljoonia vuosia sitten ja etenivät hitaasti. Se on ihmisten alkukoti, joten olemme olleet Afrikassa kauemmin kuin muualla.

Itä-Afrikan savanneilla on yhä enemmän suuria eläinlajeja kuin missään muualla maailmassa.

Moni mieltää norsut, sarvikuonot ja leijonat afrikkalaisiksi eläimiksi, vaikka aikoinaan laajasti levinneistä suurista eläimistä vain pieni osa eli Afrikassa.

Nykyinen Afrikka on kuitenkin vain varjo muinaisesta suurten eläinten mantereesta.

”Nykyistä Afrikkaa ei pidä käyttää mallina koskemattomasta ekosysteemistä”, sanoo professori Lars Werdelin Tukholman luonnonhistoriallisesta museosta.

Werdelin oli kirjoittajana tutkimuksessa, joka osoitti, että Afrikan suurten petoeläinten kahden miljoonan vuoden takaisesta monimuotoisuudesta on jäljellä vain rippeet.

Suurpetojen elintapojen kirjosta on jäljellä alle kymmenesosa.

Poissa ovat sapelihammaskissat, joita oli Afrikassa peräti kolmea eri tyyppiä. Myös suuret kaikkiruokaiset petoeläimet kuten karhut puuttuvat. Isoja näätäeläimet katosivat, kuten 200-kiloinen saukko.

Jäljelle jäi vain Forteliuksen mukaan ”ihmisen kanssa edelleen joten kuten pärjäileviä generalisteja”. Sellaisia ovat esimerkiksi leijonat ja hyeenat, jotka tulevat toimeen monenlaisella riistalla.

Miten kivikautiset esi-ihmiset olisivat tappaneet suuria ja vaarallisia petoeläimiä? Ei heidän tarvinnut, Werdelin sanoo. Sukupuuton voi aiheuttaa tappamatta yhtäkään eläinyksilöä.

Ajan mittaan ihmiset alkoivat syödä yhä enemmän lihaa, minkä arkeologiset löydöt osoittavat.

Suurriista maistui alkuihmisille.

Esimerkiksi kiviveitsillä paloiteltuja norsun ruhoja on löydetty jopa 1,7 miljoonan vuoden takaa ajalta ennen nykyihmistä.

Helpoin tapa saada lihaa ei suinkaan ollut lähteä jahtiin, vaan viedä jonkun toisen kaatama saalis.

Aterian varastaminen suurpedon nenän alta ei ole keihäin aseistautuneelle ihmisjoukolle temppu eikä mikään.

”Suurten petoeläinten populaatiot ovat aina pieniä, mikä tekee niistä alttiita sukupuutolle”, Werdelin kertoo.

Werdelinin mukaan on varsin vahvoja todisteita siitä, että ihmiset kilpailivat osan petoeläimistä pois savanneilta.

”On luonnollista, että ihminen syrjäyttää petoeläimiä elin­alueeltaan”, Werdelin sanoo.

”Mutta nykyään meidän pitäisi olla sen verran fiksuja, ettei tarvitse tappaa kaikkea näköpiirissä olevaa.”

Ilmaston muuttumisen aiheuttamaan sukupuuttoon hän ei usko. Fossiilit muilta aikakausilta kertoo, että ilmastonmuutos yksin ei suurpetoja juuri hetkauta.

Samalla kun ihmislajit seurasivat toisiaan, maapallon ilmasto viileni ja kuivui.

Noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten alkoi pleistoseeniaika, jonka mittaan ovat vuorotelleet hyvin kylmät, kuivat jääkaudet ja leudommat lämpökaudet.

Ilmasto muuttui Afrikassakin. Metsien ja ruohikoiden mosaiikki kuivui vähitellen nykysavanniksi alkaen noin kolme miljoonaa vuotta sitten. Puiden lehtiä, versoja ja hedelmiä oli eläimille saatavilla vähemmän, kuivaa ja pölyistä heinää enemmän.

Tuntuu järkeenkäyvältä, että lehtien syömiseen erikoistuneet kasvinsyöjät vähenivät.

Yli tonnin painoisista lehdensyöjistä on nykyään jäljellä enää kirahvi. Muutama vuosimiljoona sitten oli vielä useita erilaisia norsu- ja kirahvieläimiä sekä hevosen ja gorillan risteymää muistuttaneita kalikoteereja.

”En näe mitään syytä liittää ihmisiä niiden sukupuuttoon”, sanoo paleoekologi Tyler Faith Utahin yliopistosta.

Faith oli kirjoittajana Science-tiedelehden marraskuussa 2018 julkaisemassa tutkimuksessa, joka yhdisti Afrikan yli tonnin painoisten ”megakasvinsyöjien” vähenemisen heinien leviämiseen.

Muut kasvinsyöjät sopeutuivat heinänsyöntiin.

Vanhojen lajien tilalle kehittyi norsuja, hevoseläimiä, antilooppeja ja puhveleita – ja ihmislajeja, joilla oli kuluttavan heinän jauhamiseen sopivat korkeat hampaat.

Sikojakin oli useita lajeja. Suurimmat painoivat jopa 500 kiloa, yli viisi kertaa enemmän kuin eurooppalainen villisika.

”Ne olivat vielä aivan yleisiä 700 000 vuotta sitten, mutta kun katsotaan nykypäivää, niin niitä ei enää olekaan”, kertoo paleobiologi Janina Rannikko Helsingin yliopistosta.

Monen Afrikan suuren kasvinsyöjän fossiiliaineisto loppuu näihin aikoihin. Niitä löytyy Turkanajärveltä ja Olduvairotkosta kerrostumista, joiden ikä sijoittuu miljoonan vuoden molemmin puolin.

”Jotain tapahtuu siinä välissä, mutta fossiilit puuttuvat juuri kriittiseltä hetkeltä”, Rannikko kertoo. Jääkausiajan loppupuolelta Itä-Afrikan fossiiliaineisto on harva ja hajanainen.

Vanhimmat nykyihmisten fossiilit ovat peräisin noin 300 000 vuoden takaa. Ajoitus sopisi muualla toistuneeseen tarinaan: kasvinsyöjät hupenevat, kun oma lajimme ilmestyy paikalle.

Lähde: Jo varhaiset ihmiset saattoivat tuhota luontoa – Afrikan isojen eläinten häviämisessä näkyvät ihmisen jäljet hyvin pitkältä ajalta – Tiede | HS.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.