Metsästysmatkailu on parhaimmillaan vastavuoroista kulttuurivaihtoa

Metsästysmatkailijat eivät ole Hyrynsalmen Moisiovaaralla rahasampoja vaan ystäviä jo vuosien takaa.

Tutut vieraat tulevat itse perhemajoitukseen. Sama kaava toimii myös Hyrynsalmelta maailmalle.

Saksalainen ja ranskalainen mies seisoskelevat maanantaiaamuna tyytyväisen oloisina keskellä metsää Hyrynsalmen Moisiovaarassa.

Seuranaan heillä on toistakymmentä Moisiovaaran Metsästäjien hirviporukan jäsentä, ja tarkoitus on lähteä jahtiin heti, kun koira on saanut haukun päälle.

Ranskalainen Jean-Paul Dietenbeck on jäänyt pari päivää sitten eläkkeelle, ja on sen kunniaksi hirvijahdissa Suomessa. Saksan Rhein Münsterista oleva Walter Kohler on Hyrynsalmella jo kahdeksatta kertaa.

Metsästys Saksassa poikkeaa paljon Suomen oloista. Alueet ovat pienempiä ja paikkoja on vähemmän. Metsästys Saksassa on paljon hektisempää kuin Suomessa, minusta metsästäminen Suomessa on mukavampaa, Kohler kertoo.

Moisiovaaran Metsästäjien puheenjohtaja Riku Kaartinen tuumailee, että vieraat ovat seuralle arvokkaita.

Meillä on ollut ulkomaisia vieraita 1970-luvulta lähtien. Heistä on tullut vuosien mittaan jo ystäviä, eli ei tässä enää mitään matkanjärjestelijöitä tarvita, perhemajoituksessa nämä kaverit ovat.

Metsästyksessä on eroja, mutta kuitenkin kyse on samasta jutusta

Kaartisen mukaan ulkomaiset vieraat olivat vielä 1970-luvulla metsästysseuralle myös rahakysymys.

Silloin rakennettiin kämppää ja muuta, nyt ei raha enää näyttele roolia metsästäjien tulossa. Meillä on muutama ulkomainen metsästäjä vuosittain, ja he tuovat meille toisenlaista näkökulmaa metsästykseen. Kyse on kulttuurinvaihdosta.

Kaartinen korostaa, että metsästyskulttuurit vaihtelevat maittain paljon, mutta peruskysymys on sama.

Joka paikassa kokoonnutaan aamulla, ja metsälle lähdetään porukalla. Illalla kokoonnutaan jälleen katsomaan päivän saldoa. Tärkein asia on joka tapauksessa turvallisuus ja siitä pidetään joka maassa huoli.

Onko saalis sittenkään tärkein?

Kun hyrynsalmelaiset puhuvat kulttuurivaihdosta, he myös tarkoittavat sitä. Kaartisen mukaan paikkakunnalta käy vastavuoroisesti metsästäjiä muun muassa Saksassa ja Unkarissa, ja kokemukset ovat hyviä.

Vastaanotto on ollut aina hyvä ja saalistakin on tullut. Yleisimmin käymme Saksassa keväällä kaurismetsällä. Ensi keväälle olisi taas reissu tarkoitus tehdä. Puhuttiin tammi–helmikuusta, mutta osallistujalista on vielä auki.

Walter Kohler toivoo saavansa alkaneelta matkaltaan hirvisaalista, mutta korostaa samalla, että se ei ole kaikki kaikessa.

Kun tulen Suomeen, haluan ensin pitää 4–6 leppoisaa lomapäivää. Täällä on tilaa, ei liikaa ihmisiä eikä autoja, minä todellakin pidän Suomesta. Mutta kun jahtiin mennään, totta kai toivon, että onnistun kaadossa.

Lähde: Metsästysmatkailu on parhaimmillaan vastavuoroista kulttuurivaihtoa | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.