Intiaanit haluavat metsästää suojeltuja biisoneita Yellowstonen kansallispuistossa

Pohjoisamerikkalainen intiaaniheimo haluaa elvyttää vanhan biisoninmetsästysperinteen Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa.

Luonnonsuojelijat ja kansallispuiston johto vastustavat ajatusta, että suojelunvaraista eläintä metsästettäisiin suojelualueella.

Jo kauan ennen kuin eurooppalaiset saapuivat Pohjois-Amerikkaan, intiaaniheimo nez percé metsästi biisoneita nykyisen Yellowstonen kansallispuiston alueella.

Biisoneita oli Pohjois-Amerikan preerioilla tuolloin jopa kymmeniä miljoonia. Eurooppalaisten saavuttua ne metsästettiin miltei sukupuuttoon.

Wyomingin, Idahon ja Montanan alueilla sijaitsevassa Yellowstonessa biisoneja elää noin neljätuhatta.

Nyt jotkut nez percé -heimon johtajat ovat vaatineet metsästysoikeutta esi-isiensä maille.

”Heimomme oli ennen kansallispuistoa”, nez percén puheenjohtaja Silas Whitman sanoi Reutersille.

”Jotkut meistä ovat sitä mieltä, että meillä on jo oikeus metsästää puistossa, mutta emme ole sitä tehneet, koska se olisi välinpitämätöntä.”

Viime vuosina heimo on onnistunut palauttamaan oikeudet biisoninmetsästykseen kansallispuiston ulkopuolella olevien muinaisten laidunnusreittien varrella.

Heimo ei ole vielä virallisesti vaatinut metsästysoikeutta Yellowstoneen. Sellaisen saaminen vaatisi suuria muutoksia puiston lainsäädäntöön.

Intiaanit haluavat metsästää suojeltuja biisoneita kansallispuistossa – Intiaanit – Ulkomaat – Helsingin Sanomat.

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.