Hirvien aiheuttamista metsätuhoista haetaan vilkkaasti korvauksia – vahinkoarvioiden määrä kolminkertaistui Länsi-Suomessa

Metsänomistajat ovat hakeneet korvauksia hirvien aiheuttamista metsätuhoista huomattavasti edellisvuotta enemmän. Suomen metsäkeskukseen on tullut vahinkoarviointipyyntöjä marraskuun puoliväliin mennessä yli kaksinkertainen määrä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Länsi-Suomessa määrä on kolminkertainen viime vuoteen verrattuna.

Marraskuun puoliväliin mennessä Suomen metsäkeskus on tehnyt vahinkoarviointeja noin 2 640 hehtaarilla, kun edellisvuonna vastaavaan aikaan arvioitu määrä oli 1 204 hehtaaria.

Länsi-Suomessa eli Satakunnan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella vahinkoarvioita on tehty kuluvana vuonna 72 kappaletta.

Korvaushakemusten määrän voimakasta kasvua selittävät Suomen metsäkeskuksen mukaan pääosin hirvivahinkoarviointiin ja korvauslaskentatapaan keväällä tehdyt muutokset, joiden ansiosta metsänomistajat voivat jatkossa saada aiempaa suurempia korvauksia hirvieläinten aiheuttamista metsätuhoista.

Tämä uudistus on vaikuttanut merkittävästi vahinkokorvausten hakemiseen kuluvana vuonna, sanoo rahoituksen ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka Suomen metsäkeskuksesta tiedotteessa.

Lähde: Hirvien aiheuttamista metsätuhoista haetaan vilkkaasti korvauksia – vahinkoarvioiden määrä kolminkertaistui Länsi-Suomessa

Kategoria(t): Metsänhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.