Suomen vaarallisimpiin kuuluva Vihti-Kirkkonummi moottoritieosuus saa hirviaidan

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta hyväksyi perjantaina mietinnön valtion ensi vuoden budjetiksi. Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa oleva Raija Vahasalo iloitsee panoksista liikenneturvallisuuteen.

Päätimme budjetoida Helsinki-Turku -moottoritielle välille Vihti-Kirkkonummi 350 000 euroa riista-aidan rakentamiseksi ja riistaeläinonnettomuuksien vähentämiseksi.

Tätä aitaa on odotettu, sillä kyseinen tiepätkä on yksi Suomen vaarallisimpia hirvieläinkolarien määrässä, Vahasalo toteaa tiedotteessa.

Uudenmaan ELY-keskuksen raportin mukaan pahimmat hirvieläinonnettomuuspaikat sijaitsevat ykköstiellä Veikkolassa.

Yhteisiä tekijöitä onnettomuuskeskittymille ovat riista-aidan puuttuminen, vilkas ajoneuvoliikenne sekä runsas eläinliikenne valtatien poikki. Riista-aidat parantavat liikenneturvallisuutta ja vähentävät riistaeläinonnettomuuksia vilkkaasti liikennöidyillä teillä.

Uudenmaan maakunnan alueella on myös viisinkertaisesti liikennettä verrattuna muihin maakuntiin.

Maanteiden osuus on 12 prosenttia Suomen maanteistä ja niillä tapahtuu 26 prosenttia kaikista henkilövahinko-onnettomuuksista.

Lähde: Suomen vaarallisimpiin kuuluva moottoritieosuus saa hirviaidan | Helsingin Uutiset

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.