Haukkuminen on koiran kommunikaatiota, jolla se ilmaisee asioita

Haukkuuko koira lenkillä, kun näkee toisia koiria tai vaikkapa juoksevia lapsia leikkikentällä? Haukkuuko se vieraita, jotka tulevat kylään tai pihaan? Istuuko se ikkunan luona tai parvekkeella, ja haukkuu ohi kulkevia ihmisiä tai toisia koiria? Haukkuuko se pihalla ollessaan kun tiellä liikkuu väkeä?

Kaikkia näitä haukkumisia käsitellään eri keinoin. Jos koira haukkuu kylään tulevia vieraita tai jos se haukkuminen ilmaantuu sen katsellessa ikkunasta ohikulkijoita, niin nämä ovat sen verran eri tilanteita, että niihin eivät päde samat ohjeet.

Muutoinkaan ns. yleisohjeet eivät tuo riittävää apua näihin erilaisiin yksilöllisiin haukkumistilanteisiin, vaan ohjeet on laadittava koira- ja tilannekohtaisesti.

Vasta tällöin saadaan kunnollinen apu tilanteeseen.

Yksilökohtaiset ohjeet voi kuitenkin antaa vasta, kun on tarpeeksi tietoa tilanteesta.

Usein tilanteeseen liittyy vielä vahvasti se, mitä omistaja milloinkin haukkumisen ilmaantuessa tekee.

Tuleeko omistaja vahingossa tietämättään jopa antaneeksi koiralle vääränlaista huomiota niin, että haukkuminen jopa lisääntyy.

Näiden asioiden selvittelyyn tarvitaan ammattitaitoista “silmää” ja huomattavan paljon taustatietoja ongelman ilmenemistilanteista sekä koiran muustakin elämästä.

Pikaratkaisuja yleensä ei ole

Monet yrittävät ratkaista haukkumisongelmaa puuttumalla siihen ns. pintaan. Eli esim. komentamalla tai ns. haukunestopantaa käyttämällä. Näillä tavoilla ei yleensä saada tarpeeksi hyvää korjausta tilanteeseen, koska niissä ei millään tavoin puututa siihen ongelman alkusyyhyn.

Alkusyy on se, joka ylläpitää ko. käytöstä (esim. haukkuminen tai muu), ja kun syyhyn vaikutetaan ja saadaan se poistumaan, myös itse reagointi eli haukkuminen, jää pois.

Syiden etsiminen on kuitenkin joskus lähes salapoliisihommaa, ja sen vuoksi on varminta ottaa yhteyttä asiansa osaavaan ammattikouluttajaan.

Kun sen avulla on saatu tilanteeseen hallintaa, voidaan hyvinkin jatkossa vaikka osallistua johonkin ryhmäkoulutukseen ja siinä saada lisäharjoitusta asiaan.

Lähde: Haukkuminen on koiran kommunikaatiota, jolla se ilmaisee asioita. | Koirakoulu Pikkuhukka

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.