Metsästäjä kiittelee pidennettyä kanalintukautta – ”Metsässä on ollut rauhallista, ei ole ollut sellaista tungosta”

Lapissa pääsee vielä metson ja riekon perään, muualla pidennetty kanalintukausi loppui lauantaina.

Lapissa metsoa pyydetään joulukuun kymmenenteen päivään lukuun ottamatta Kemijärveä, Posiota, Sallaa ja Ranuaa ja Ylä-Lapin kuntia. Riekkoa pyydetään Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella tuttuun tapaan maaliskuun loppuun.

Koko maassa kulunut kanalintukausi on pisin vuosikymmeniin.

”Metsästyspaine jakautui tasaisesti koko kaudelle”, Metsähallituksen ylitarkastaja Ahti Putaala summaa.

Viime vuoteen verrattuna esimerkiksi syyskuussa myytiin vähemmän lupia valtionmaille ja vastaavasti taas lokakuussa oli vilkkaampaa, Putaala kertoo.

Neljän saksanseisojan kanssa Rovaniemellä metsästävä Juhani Makkonen on nauttinut pitkästä kaudesta. Välillä on voinut pitää vapaapäivän, kun metsästyskausi jatkuu vieläkin.

Teeren metsästys loppui Rovaniemen korkeudella marraskuun toisena lauantaina, metsoa on mahdollista metsästää joulukuun puolelle.

”Omalta kohdalta pitkä kausi on ollut hyvä, olen käynyt rauhallisesti metsässä ja pitänyt myös vapaapäiviä.”

”Kannatan jatkossakin pidempää metsästysaikaa. Metsässä on ollut rauhallista, ei ole ollut sellaista tungosta kuin lyhyempinä kausina”, Makkonen jatkaa

Putaala näkee, että nykyajan metsästysympäristö muovaa myös metsästäjän käyttäytymistä. ”Hirvikärpänen on sellainen tekijä, että moni lykkää metsästystä mielellään myöhempään.”

Pidempi kausi rauhoittaa myös luontoa, kun metsästyspaine jakautuu pidemmälle ajalle, Juhani Makkonen jatkaa.

”Ensi kesän kolmiolaskennoissa näkee sitten tuloksen. Koen, että metsästyspaine on jakautunut koko kaudelle. Nämä ovat omakohtaisia kokemuksia, eivät mitään tutkittua tietoa”, Makkonen summaa.

”Aion vielä käydä metsojen perässä. Tätä ei tee lihan takia vaan tässä on muitakin arvoja mukana. Senkin näen myönteisenä, että on ruvettu luottamaan metsästäjiin ja annettu mahdollisuus harrastaa pitempään”, Makkonen kiittelee riistahallintoa.

Metson pitempi pyyntiaika osissa Lapin kuntia ei ole johtanut vielä erälupien ostoryntäykseen.

”Pidennetylle ajalle on myyty reilu sata lupaa vasta, kiintiötä on hyvin jäljellä. Todennäköisesti moni kokeilee ja haluaa käydä joulukuun puolella pyynnissä”, Putaala toteaa.

Pitkän linjan kanalintupyytäjä Kari Kaukonen metsästää pystykorvilla ja seisojilla Mikkelissä sekä Kuusamossa. Tänä syksynä lupia hommattiin myös Pelkosenniemelle ja Luoston läntisille alueille.

”Olen pitänyt pitkää kautta hyvänä lupapolitiikan kannalta. Metsästettyä ei tullut enemmän, jokseenkin aina olen koirien kanssa metsässä”, Kaukonen summaa.

Pystykorvia Kaukosella on ollut läpi elämän.

”Saaliinhimo on mennyt nuorena miehenä jo ohi ja nyt tämä on enemmän nautiskelua. Metsokannat ovat olleet paremmat tänä vuonna, alueellisia eroja toki on. Toisin paikoin löytyy lintuja, huomattavasti parempi kuin vuosi takaperin. Hyvään suuntaan ollaan menossa”, Kaukonen tuumaa.

Lähde: Metsästäjä kiittelee pidennettyä kanalintukautta – ”Metsässä on ollut rauhallista, ei ole ollut sellaista tungosta” – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.