Sudet levittäytyvät rivakasti Pohjois-Pohjanmaan metsiin – petojen kauloihin olisi tarjolla pantoja

Susikanta kasvaa Pohjois-Pohjanmaalla rivakasti. Pyhäjokilaakson alueen tienoillakin puhutaan jo susilaumoista. Monikossa. Myös uudet susiparit ovat hakeneet itselleen reviirejä sekä asettuneet elelemään ja lisääntymään.

Ero vaikkapa reilun vuoden takaiseen tilanteeseen on melkoinen. Silloin ei Pyhäjokialueen tietämillä ollut lauman laumaa, pelkkiä pareja.

Vallan hurja on tahti, Haapaveden riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Kallio luonnehtii susimäärän kasvua.

Suden lisäntymistahti on ollut läntisessä Suomessa sitä luokkaa, että tarjolla olisi ensimmäistä kertaa pannoituksia. Niitä varten Luonnonvarakeskus on saanut valtiolta 300 000 euron lisärahoituksen.

Pallo on nyt metsästysseuroilla, sillä pannoituksiin tarvitaan metsästysoikeuden haltijan lupa. Kallion mielestä susien pannoittaminen olisi hyvä asia.

Sillä tavalla saataisiin selvyys siitä, missä susia liikkuu. Nyt ollaan kuulopuheiden varassa eikä reviirejä nähdä, Kallio huomauttaa.

Kaikkia susia ei pystytä seuraamaan, mutta sitä yksilöä pystytään, jonka kaulassa panta on, ja sitä kautta voidaan ehkäistä koiravahinkoja, kun pystytään välttämään alueita, joilla suden tiedetään olevan.

Toisaalta kun susilaumaa seurataan, saadaan parempia eväitä Lukelle kanta-arviota varten ja tietoa laumojen liikkeistä, Suomen Riistakeskuksen Oulun alueen riistapäällikkö Harri Hepo-oja tiivistää pannoitusten hyötyjä.

Hän korostaa, että on seurojen asia päättää luvasta. Riistakeskuksella on asiassa lähinnä koordinoijan rooli. Pannoitukset toteuttaa käytännössä Luonnonvarakeskus.

Meidän täytyy tietää syksyn aikana, jo vajaan kuukauden sisään, mihin päin pantoja oltaisiin viemässä.

Sitten voimme olla yhteydessä metsästysseuroihin lupien saamiseksi. Uskoisin, että kun saadaan selville, montako sutta on tarkoitus pannoittaa alueella ja myös potentiaaliset alueet, missä pannoitus tehdään, päästään talvea varten asiassa paremmin liikkeelle, Hepo-oja toteaa.

Sudet raatelivat pahoin hirvikoiraa Pyhännällä tiistaina.

Lähde: Sudet levittäytyvät rivakasti Pohjois-Pohjanmaan metsiin – petojen kauloihin olisi tarjolla pantoja | Pohjois-Suomi | Kaleva.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.