Päivittäinen arkisto: 21.09.2018

Jämsässä mehiläisvahinkoja aiheuttaneen karhun pyyntiin myönnettiin poikkeuslupa

Suomen riistakeskus on myöntänyt Keski-Suomeen vahinkoperusteisen poikkeusluvan yhden karhun pyyntiin. Poikkeusluvalla voidaan metsästää mehiläisvahinkoja aiheuttanut karhu Jyväskylän ja Jämsän kunnissa rajatulla alueella sijaitsevilla mehiläispesillä. Lähde: Mehiläisvahinkoja aiheuttaneen karhun pyyntiin myönnettiin poikkeuslupa – Jämsän Seutu

Kategoria(t): Riistanhoito

Miten kaksisataa miljoonaa vuotta vanha raakku pelastuu? – tarvitsee elääkseen luonnonvaraisen taimenen läsnäoloa

Raakku kuolee ilman apua. Onneksi kolmen kunnan yhteinen hanke tietää nyt, miten raakkua voi auttaa. Apua on esimerkiksi patojen poistamisesta sekä jokien mutkittelevuuden ja soran lisäämisestä. Hanke hakee seuraavaksi EU-rahaa, jonka mahdollistaa jokien korjaustoimenpiteet ja asukkaiden neuvomisen. Nyt on viimeinen … Lue loppuun

Kategoria(t): Vesistöt | Avainsanat: , , ,

Punkkihavaintoja tehty jo Suomen pohjoisinta kolkkaa myöten – Uudet loislajit voivat uhata pohjoisen poronhoitoa

Paras lääke loisia vastaan olisi riittävän pitkä pakkasaika talvella. Ilmaston lämmetessä dosentti Sauli Laaksonen pitää uusia loislajeja todellisena uhkana pohjoisen poronhoidolle. Myös pohjoisimmasta Suomesta on jo löytynyt yksittäisiä punkkeja kissoista, koirista ja poroista. Esimerkiksi Suomen pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella löydettiin kuluneen … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , ,

Nurmijärvelle 340, Tenholan rhy:llä 1153 valkohäntäpeuran pyyntilupaa – ’’Lupia haetaan paljon, ja niitä myös myönnetään avokätisesti’’

Suomen riistakeskus on myöntänyt Uudellemaalle 8 342 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Hirvenpyyntilupia myönnettiin 2 614 kappaletta, kuusipeurojen pyyntilupia riistakeskus myönsi 117 kappaletta. Kuusipeurojen luvista suurin osa, 61 kappaletta, myönnettiin Inkoon–Snappertunan riistanhoitoyhdistyksen alueelle. Nurmijärvelle Suomen riistakeskus myönsi 340 valkohäntäpeuran pyyntilupaa ja 77 hirven pyyntilupaa. RiistapäällikköVisa … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , ,

Karhujahti saatiin nopeasti valmiiksi Savonlinnassa — Yhdeksän kontiota kaatui

Etelä-Savon länsipuolen kaatolupia ei voi käyttää itäpuolella maakuntaa, vaikka idässä karhukanta on runsaampi. Seutukunnalle myönnetyt yhdeksän kaatolupaa saatiin käytettyä alle kuukaudessa. Savonlinnan seutukunnan osalta syksyn karhujahti saatiin nopeasti valmiiksi. Seudun viimeisin, yhdeksäs kaatolupa meni Enonkoskella 15. syyskuuta kaadettuun naaraskarhuun. Savonlinnassa … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , ,

Metsässä muhii mojova yllätys – Mustatorvisieniä, suppilovahveroita ja lampaankääpiä käden ulottuvilla

Surkealta vielä elokuussa näyttänyt sienisato on puhkeamassa parhaimmilleen. Satokausi voi kestää vielä pitkään. Monen lomailijan unelmakesä oli liiankin lämmin ja kuiva monille metsän antimille. Marjoista esimerkiksi mustikka kärsi kuivuudesta ja sato jäi huonoimmaksi ”miesmuistiin”. Myös sienten kohdalla näytti pitkään siltä … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito

Unna-, Ulla- ja Äläkäs-lampaat joutuivat suden suihin

Ruokolahden Virmutjoella herättiin tiistaina surulliseen näkyyn. Kolme Väänäsen perheen lammasta löydettiin laitumelta pahasti raadeltuina. Tokaluokkalainen tyttöni herätti minut kahden aikoihin yöllä ja kertoi, että oli nähnyt kauheaa painajaista. Sudet olivat kuulemma olleet meidän takapihalla. Sanoin, että ei mitään hätää, mene vain … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito