Uudellamaalla totutellaan elämään susien kanssa – Hyvinkäällä ja Nurmijärvellä saattaa nuoret yksilöt etsiä uutta reviiriä

Pääkaupunkiseudun ”susiraja” kulkee huhtikuun havaintojen perusteella Kirkkonummen länsipuolella. Uudellamaalla on kaksi susireviiriä, joissa elää kymmenkunta sutta.

Johan Grönqvist rakentaa taloa kotitilansa maille lähelle Raaseporin linnaa, muutaman kilometrin päähän Snappertunan kirkonkylältä, läntisellä Uudellamaalla. Rakentamisprojektin aikana sudet ovat tulleet Grönqvisteille tutuiksi.

On näkynyt susia, niiden jälkiä sekä syötyjä riistäeläimiä. Kyllä se huolestuttaa, huokaa Grönqvist.

Samalla kylällä asuva Kari Petterson kertoo, että hän näki suden eräänä aamuna keittiön ikkunasta. Petterson tarkkaili pedon kulkua pellolla puolisen minuuttia kiikarilla.

Ei se mitään pahempia ajatuksia tai pelkoja herättänyt, mutta tiedän, että moni pelkää ja varmaan itseäkin pelottaisi, jos se vastaan tulisi, pohtii Petterson.

Nimettömänä esiintyvä snappertunalainen puolestaan kertoo, että hänen vaimonsa ei uskalla mennä enää susien takia yksin lenkille.

Sudet ovat tottuneet ihmiseen

Sudet tulevat Uudenmaan riistapäällikkö Visa Erosen mukaan lähimmillään muutaman metrin päähän asuinrakennuksista. Se kertoo Erosen mukaan siitä, että susi on tottunut ihmiseen.

Väittäisin, että Uudenmaan sudet kuulevat tai näkevät ihmisen elämänsä aikana joka päivä, sanoo riistapäällikkö Eronen Suomen riistakeskuksesta.

Snappertunalaisella Kari Pettersonilla ei ole mitään susia vastaan, mutta pihapiiriin niiden ei pitäisi tulla.

En tykkää, että sudet tulevat pihalle, mutta onhan susi yksi eläin siinä missä muutkin, toteaa Petterson.

Huhtikuussa susihavaintoja kirjattiin Luonnonvarakeskuksen Tassu-palveluun Uudeltamaalta yhteensä 40.

Niistä lähes puolet, 18, oli pihahavaintoja. Se tarkoittaa sitä, että susi tai suden jäljet on nähty alle 100 metrin päässä asuin- tai tuotantoeläinrakennuksesta.

Vaikka sudet ovat tulleet lähelle asumuksia, ne eivät ole käyttäytyneet riistapäällikön mukaan aggressiivisesti ihmisiä kohtaan.

Rinnakkaiselo susien kanssa ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta. Huhtikuussa sudet tappoivat yhden koiran ja kahta on ilmeisesti susi raadellut.

Tapaukset ovat harvinaisia, mutta kyllä täällä Snappertunassakin sudet tappoivat yhden koiran myös viime vuonna. Koko Suomessa sudet tappoivat muutaman kymmenen koiraa, kertoo riistapäällikkö Eronen.

Tänä keväänä Snappertunassa koirat olivat karanneet ja toinen niistä palasi kotiin raadeltuna, toinen löytyi pellolta susien tappamana.

Siuntiossa raadellun koiran tapausta riistapäällikkö Eronen ei tarkkaan tunne, mutta on siinä käsityksessä, ettei sekään tapahtunut pihapiirissä.

”Susiraja” kulkee Kirkkonummen länsipuolella

Eniten susia havaittiin huhtikuussa Snappertuna-, Inkoo-, Karjaa- ja Tammisaari-akselilla. Näiden lisäksi susihavaintoja tehtiin Uudellamaalla Raaseporin pohjoisosassa, Lohjalla sekä Hyvinkään ja Nurmijärven pohjoisosissa.

Hyvinkäällä ja Nurmijärvellä saattaa olla kyse nuorista yksilöistä, jotka etsivät uutta reviiriä, arvioi riistapäällikkö Eronen.

Susi pellolla kuvattuna traktorin kopista.

Länsi-Uudenmaan kärkisija havaintojen määrässä ei tule riistapäällikkö Eroselle yllätyksenä.

Alueella on ollut muutaman vuoden ajan kaksi susireviiriä, missä on elänyt eri aikoina eri määrä susi.

Susien tarkkaa määrä on tässä vaiheessa vuotta vaikea arvioida, mutta Uudenmaan susikanta on ehkä hieman toistakymmentä sutta, arvioi riistapäällikkö Eronen.

Kyläläiset jakavat susihavainnot

Grönqvisteillä on pian edessään muutto Karjaalta susireviireiden keskelle. Perheen talo valmistuu kuukauden päästä. Vanhemmat eivät aio päästää alle kouluikäisiä lapsiaan lähimetsiin leikkimään ilman valvontaa.

Lapset saavat liikkua omassa pihassa, mutta metsään he eivät saa mennä niin kuin itse sain silloin kuin olin lapsi.

Grönqvistillä on tuoreessa muistissa tapaus kevättalvelta lähellä sijaitsevalta ratsastustallilla. Kaksi sutta tuli pihaan kesken ratsastustunnin.

Eräs vanhempi näki sudet sen verran ajoissa, että hevoset ja lapset saatiin siirrettyä sisään ennen kuin pedot tulivat lähemmäs.

Grönqvistin mukaan paikalliset puhuvat susista paljon ja petohavaintotietoja jaetaan aktiivisesti.

Jos joku on nähnyt suden, muutkin tietävät pikaisesti.

Täällä on niin läheiset välit naapureiden kanssa, että kerrotaan heti naapureille, kun nähdään susia ja voidaan myös soittaa, Grönqvist kertoo.

Lähde: Uudellamaalla totutellaan elämään susien kanssa – ”Lapset saavat liikkua omassa pihassa, mutta metsään he eivät saa mennä niin kuin itse sain lapsena” | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s