”Nakkilan sudet ei ollut yllätys”

Nakkilassa riistakameraan viikonloppuna tallentunut susilauma ei ollut yllätys, toteaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusteknikko Antti Härkälä.

Viime talvena alueella eli susipari, jonka naaras oli keväällä kiimassa. Tämä on luonnollista jatkumoa. Suomalainen susilauma on perhelauma, hän sanoo.

Härkälä ei ota kantaa, montako pentua susipari sai.

Lauantaiaamuna Järvikylän tuntumassa riistaeläinten ruokintapaikalla riistakamerakuvassa näkyi neljä sutta. Tähän mennessä saadut havainnot ovat kyllä varmoja, mutta vasta lyhyeltä ajalta.

Havaintoja kerätään pidemmältä ajalta, kun arvioidaan susilauman lopullista kokoa, hän korostaa.

Susien määrä Satakunnassa on siis lisääntynyt, koska pareille on syntynyt uusia pentuja.

Kanta-arviot tehdään kuitenkin talven jälkien ja dna-näytteiden perusteella ja ne julkaistaan keväisin. Havaintoja verrataan tähän keväällä julkaistavaan arvioon, siksi tarkkaa määrää susista ei ole.

Köyliö-Huittisten alueella alfapari on jo tehnyt pennut. Se on ollut yksi pentutuottoisimmista pareista yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2011 lähtien.

Härkälän arvion mukaan Nakkila-Eurajoen alueen sudet ovat synnyinreviiristään irtaantuneita nuoria yksilöitä, jotka ovat muodostaneet uuden lauman.

Yksivuotiaat nuoret sudet irtaantuvat synnyinreviireistään ja etsivät uuden alueen.

Esimerkiksi viime talvena Luvia-Eurajoen alueella liikuskellut naarassusi on ulostenäytteiden perusteella jäljitetty syntyneen Rengossa, Härkälä kertoo.

Lähde: ”Nakkilan sudet ei ollut yllätys” – Satakunnan Kansa

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.