Lehti: Sudet ovat tappaneet useita kettuja teuvalaisella turkistarhalla

Turkistarhaaja arvioi, että hänen löytämiensä jälkien perusteella tarhalla on vieraillut emo ja kaksi pentua. Sudet ovat tappaneet Etelä-Pohjanmaalla Teuvalla Horonkylässä sijaitsevalla turkistarhalla useita kettuja.

Asiasta kertoo paikallislehti Tejuka.

Lehti kertoo, että tarhalla on raadeltu kuoliaaksi kolme kettua ja yksi supikoira. Lisäksi viittä kettua on raadeltu niin pahasti, että ne on täytynyt lopettaa.

Turkistarhaaja arvioi lehden haastattelussa, että hänen löytämiensä jälkien perusteella tarhalla on vieraillut emo ja kaksi pentua. Toinen pennuista on lisäksi tallentunut riistakameraan.

Viime perjantaina tarhaaja löysi kaksi ketunraatoa ja joutui lopettamaan yhden susien haavoittaman ketun. Lauantaina hän löysi supikoiran raadon ja lisää susien vahingoittamia kettuja, jotka nekin piti lopettaa.

Susien jäljiltä löytyi tuhoja viimeksi keskiviikkona, kun ne olivat raadelleet keskellä päivää yhden ketun ja vahingoittaneet toista niin pahasti, että sekin piti lopettaa.

Sudet ovat päässeet käsiksi kettuihin ja supiin niiden häkkien alta, pohjaverkkojen raoista.

Tarhaaja aikoo rakentaa ketuille ja supille aidan. Hän sanoo lehden haastattelussa, että se on paras suoja susia vastaan.

Edellisen kerran sudet ovat tehneet kyseisellä turkistarhalla tuhojaan seitsemän vuotta sitten. Silloin asialla oli kaksi aikuista sutta.

Lähde: Lehti: Sudet ovat tappaneet useita kettuja teuvalaisella turkistarhalla – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s