Vanhempiensa luona Ähtärissä vierailemassa ollut Jenna Vehka-aho koki kymmenisen vuotta sitten hurjia hetkiä lenkkipolulla, kun hän joutui juoksemaan karhua pakoon.
Kymmenen kilometrin lenkkimatkalla oli koko matkan varrella kaksi taloa, joista toisessa oli koirakenneli. Siellä oli isoja ruskeita koiria, jotka olivat usein olleet karussa, Vehka-aho muistelee.
Lenkkipolun varrella Vehka-aho bongasi puskasta ison ruskean koiran. Tai ainakin luuli niin. Hän ajatteli nappaavansa koiran kiinni ja vievänsä sen takaisin kenneliin.
Juoksin lähemmäksi ”koiraa” ja pienen nyppylän jälkeen näinkin, että jaahas, se ei olekaan koira vaan karhu.
”Nalle tuli kohti – ei tullut mieleenkään heittäytyä maahan”
Tilanteen tajuttuaan Vehka-ahon mieleen tulivat koulussa opetetut asiat: karhu menee takaisin metsään, jos leikkii kuollutta ja pysyy paikoillaan.
Nalle tuli vain kohti, ei siinä tullut mieleen heittäytyä maahan. Kyllä se oli sitten jalat alle niin kovaa kuin ikinä lähtee.
Karhun hämäämiseksi Vehka-aho heitti tuulitakkinsa maahan haisteltavaksi. Lähin talo oli onneksi noin sadan metrin päässä.
Menin hulluna koputtelemaan, että nyt apua, tuolla on karhu. Siellä ei tietenkään ollut ketään kotona ja ovetkin olivat lukossa. Nalle tuli edelleen perässä kipittäen.
Pakeni auki jääneeseen saunaan
Vehka-ahon pelastus oli lopulta piharakennuksen sauna, jonka läppäovi oli avoinna.
Juoksin sinne äkkiä ja soitin vanhemmille, että karhu juoksee perässä, äkkiä joku hakemaan.
Vehka-ahon kiinteistönvälittäjänä työskentelevä äiti oli soiton saadessaan töissä esittelemässä ähtäriläismökkiä helsinkiläiselle pariskunnalle.
Hän tiputti kaikki kansiot ja huusi, että karhu ajaa lastani takaa.
Tämä pariskunta oli sanonut, että vau, mitä extremeä. He ostivat lopulta sen talon, Vehka-aho nauraa.
”Pitkään pelkäsin Helsingissäkin, että joku tulee kirittämään”
Karhun jäljistä selvisi myöhemmin, että se oli ollut ylittämässä tietä kevään pentujensa kanssa.
Yleensä karhu on arka, eikä sen pitäisi lähteä perään. Olin päässyt sopivasti siihen väliin, jolloin karhu puolusti pentuja. Siksi se varmaan lähti kanssani uhittelemaan, Vehka-aho sanoo.
Nyt Vehka-aho pystyy muistelemaan vajaan kymmenen vuoden takaisia tapahtumia huvittuneena, mutta asiasta yli pääseminen otti aikansa.
Vieläkään en kesäaikaan sillä seudulla menisi mieluusti mihinkään lenkille. Pitkään oli niin, että pelkäsin Helsingin keskustassakin lenkkeillessä, että joku tulee kirittämään.
Karhuepisodin jälkeen Vehka-aho on uskaltautunut samalle lenkkipolulle ainoastaan talvella – ja vain pari kertaa.
Ei ole tehnyt mieli kohdata karhua uudestaan. Sen verran hyvin sen vielä muistaa!
Hirvikota 